Miksi roomalaisia numeroita käytettäessä ovat kellotaulun numerot osaksi ylösalaisin?

Kysytty
30.6.2021

Miksi roomalaisia numeroita käytettäessä ovat kellotaulun numerot osaksi ylösalaisin? Esimerkiksi 12 on oikeinpäin, mutta 6 on ylösalaisin. Kellotaulua on katsottava ikäänkuin keskipisteestä kun taas kreikkalaisten numeroitten taulua katsotaan edestä ja kaikki numerot ovat samoinpäin.

Vastaus

Vastattu
30.6.2021
Päivitetty
30.6.2021

Vanhoissa ja perinteisissä kellotauluissa on tavallisesti käytetty roomalaisia numeroita, kun taas moderneissa kellotauluissa arabialaiset numerot ovat yleisimpiä etenkin länsimaissa. Roomalaisista numeroista arabialaisiin numeroihin siirtymiselle on vaikea osoittaa tarkkaa historiallista ajankohtaa ja syytä. Samoin syy kellotaulun numeroiden asettelun muutokseen on vaikeasti selvitettävä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vaakatasossa olevat arabialaiset numerot ovat erityisesti modernien kellotaulujen piirre, kun taas vanhoissa, roomalaisia numeroita hyödyntävissä kellotauluissa numerot on kohdistettu keskipisteeseen.

Arabialaisten numeroiden yleistymiseen Euroopassa vaikutti voimakkaasti italialainen matemaatikko Fibonacci (n. 1170-1240), joka korosti arabialaisten numeroiden yksinkertaisuutta verrattuna roomalaisiin numeroihin. Arabialaisten numeroiden käyttö alkoi yleistyä Euroopassa 1400-luvulla, ja etenkin Englannissa arabialaisia numeroita alettiin käyttää myös kellotauluissa. Myöhemmin englantilainen kellotaulu levisi ympäri maailmaa brittiläisen kolonialismin myötä. 1900-luvulla myös maailmansodat vaikuttivat arabialaisia numeroita hyödyntävien kellotaulujen yleistymiseen Euroopassa, kun rannekellojen merkitys kasvoi sotien aikana.

Kävin läpi useita kellojen historiaa käsitteleviä kirjoja, mutta valitettavasti niistä ei löytynyt vastausta kysymykseen. Suomen kirjastojen kokoelmista löytyy suuri määrä kellojen historiaa käsitteleviä kirjoja. Niitä voi etsiä esimerkiksi Finna-hakupalvelusta: https://www.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&look…

 

Lähteet

 "Arabic Numerals". Times Ticking Repair Center. https://www.timesticking.com/arabic-numerals/ [luettu 30.6.2021]

Denke, Thomas: Klockor: en tidlös historia. Roos & Tegnér, Stockholm 2020.

Goulard, Price: "Why Do Clocks and Watches Use the Roman Numeral IIII instead of IV?" Monochrome, 21.8.2018. https://monochrome-watches.com/why-do-clocks-and-watches-use-roman-nume… [luettu 30.6.2021]

Urešová, Libuše: European Clocks: An Illustrated History of Clocks and Watches. British Museum, London 1986.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Asiaa voi ehkä jotenkin vaikuttaa se, että jos 6 on kellotaulussa ylösalaisin, se näyttää 9:ltä. VI:n kanssa ei samaa ongelmaa synny.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.