Miksi monissa Antiikin Kreikan patsaissa on vain puolikkaita, ikään kuin katkottuja käsiä?

Kysytty
3.11.2020

Miksi monissa Antiikin Kreikan patsaissa on vain puolikkaita, ikään kuin katkottuja käsiä?

Vastaus

Vastattu
6.11.2020
Päivitetty
6.11.2020

Antiikin kreikan patsaiden materiaalina käytettiin yleensä pronssia tai marmoria, koska molemmat materiaalit ovat kestäviä, mutta samalla suhteellisen helposti kuvanveistäjän muovailtavia. On myös luultavaa, että antiikin Kreikassa oli puusta veistettyjä patsaita. Erityisen tärkeissä patsaissa, kuten Ateenan Parthenon-temppelin mahtavassa Athene Parthenos –patsaassa, saatettiin käyttää materiaalina kultaa ja norsunluuta.

Kreikkalainen kuvanveistäjä ei aina veistänyt patsasta esimerkiksi yhdestä isosta marmoripalasta, vaan usein hän teki esimerkiksi kädet ja pään erikseen. Lopuksi erikseen veistetyt palat liitettiin yhteen. Tällainen tapa oli tehokkaampaa ja halvempaa kuin ison kimpaleen veistäminen, mutta tekniikan varjopuolena oli se, että liitoskohdat, esimerkiksi kädet, olivat hauraampia kuin muut patsaan osat.

Kreikkalaisen kuvanveiston alkuaikoina patsaat imitoivat Egyptin monumentaaliveistoksia. Näissä niin sanotuissa kouros- ja kore-patsaissa patsaan kädet olivat kyljissä kiinni, minkä takia tällaisten patsaiden kädet ovat säilyneet varsin hyvin. Kreikan sana ”kouros” tarkoittaa nuorukaista ja ”kore” neitoa.

Kreikan klassisen kauden patsaat olivat taas luonnollisempia kuvauksia ajan vartaloihanteista. Patsaiden realistisuus kuitenkin nosti todennäköisyyttä raajojen katkeamiselle.

Museoissa nähtävät kreikkalaiset veistokset ovat yleensä kopioita alkuperäisistä veistoksista. Kopiot ovat yleensä joko hellenistiseltä ajalta tai roomalaisajalta. Kopiotkin saattavat siis olla kaksituhatta vuotta vanhoja. On luultavaa, että näin pitkän ajan aikana patsaat ovat kohdanneet niin maanjäristyksiä kuin kovakätisiä omistajia. Patsaat ovat saattaneet lojua säiden armoilla, meren pohjassa tai maan alla kymmeniä vuosia. Ei siis ole ihme, että joidenkin patsaiden kädet puuttuvat.

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.