Otsikko

Miksi maanviljelijöillä on todella huono palkka vaikka he tuottavat ruoan raaka-aineen?

Suomessa useimmat maanviljelijät lienevät yksityisyrittäjiä, jolloin "palkan" suuruus riippuu kokonaan siitä, miten he yrittäjänä järjestävät yritystoiminnasta tulevan tulonsa. Siinä on varmasti useita eri vaihtoehtoja, jotka tekevät maanviljelijäyrittäjän tulojen vertailun monimutkaiseksi.

Kysyjän kysymykseen sisältyvää väitettä "todella huonosta palkasta" on tietenkin mahdoton osoittaa todeksi tai vääräksi, ellei tiedetä, mihin yrittäjän tuloa verrataan. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2014 vain 5540 maanviljelystä tai metsätyöstä palkkaa saavaa ihmistä (esimerkiksi sotilaitakin oli paljon enemmän) ja heidän keskipalkkansa oli 2370 euroa kuukaudessa. Toisin sanoen ne harvat, jotka saavat maa- ja metsätaloudesta kuukausipalkkaa, eivät todellakaan ole hyvätuloisia vaan kuuluvat pikemminkin pienipalkkaisiin.

Useimpien yrittäjien palkan arviointia vaikeuttaa se, että he päättävät itse työtuntiensa määrän. Maatalouspuolen edunvalvojat puhuvat yleensä noin 5 euron tuntipalkoista, mutta luku on tietysti likimääräinen ja vaihtelee tapauskohtaisesti valtavasti. Modernissa maanviljelyssä asiaan vaikuttaa myös vahvasti viljelyn koneellistamisen ja automaation aste.

Kysyjän ihmettelyyn siitä, että ruoan raaka-aineiden perustuottajille ei tuota heille suurempia tuloja kuin se tuottaa, voi lyhyesti vastata siten, että Suomen kaltaisessa markkinatalousmaassa yrittäjän tulo määräytyy markkinoilla. Vaikka yrittäjä paiskoo koko vuoden töitä, hänen tulonsa jäävät alhaisiksi, jos tuote ei mene hyvin kaupaksi. Jos viljelee lajia, jonka tarjonta on kysyntää suurempaa, hintataso laskee vääjäämättä.

Suomessa on mittavat maatalouden tukijärjestelmät, joiden avulla esimerkiksi sääoloista johtuvat vaihtelut tuloissa eivät vaikeuta kohtuuttomasti elämää. Maatalousyrittäjien saama valtion tuki on kuitenkin aina poliittinen päätös, joten siitä on oltu ja ollaan edelleen montaa mieltä. Toisessa päässä ovat viljelijät ja heidän edustajansa, jotka tavoittelevat eräänlaista yrittäjän takuuta (eli että viljely kannattaisi kaikissa olosuhteissa, toisessa ääripäässä on näkemys, jonka mukaan maatalousyrittäjää ei pidä tukea jos ei kaikkia muitakin yrittäjiä tueta.

Koska Suomen viljelyolosuhteet ovat pohjoisen sijainnin takia huonommat kuin esimerkiksi manner-Euroopassa, valtio on perinteisesti tukenut taloudellisesti maataloustuotantoa myös ns. elintarvikehuollon varmistamiseksi. Myös EU on antanut tällaiseen rahaa. Missä määrin tämä tuki näkyy yksittäisen viljelijän "palkassa", riippuu varmasti erittäin monesta tekijästä. Lienee silti totta, että ilman julkista tukea moni viljelijä joutuisi viljelystä luopumaan.

Toisaalta on selvää, että suinkaan kaikki viljelijät eivät elä niukasti ja kuulu pienituloisiin. Kuten kaikessa yritystoiminnassa, myös viljelyssä toiset osaavat järjestää asiansa paremmin kuin toiset. Suomessa on myös jonkin verran sellaisia viljelijöitä, joille viljely ei ole varsinainen elinkeino, vaan enemmänkin harrastus. Tällaisten yrittäjien tulonmuodostus saattaa vaikuttaa tilastoihin jossain määrin vääristävästi.

Heikki Poroila