Miksi konsolipelien kohdalla lukee hyvin pitkään "hankinnassa" (vaikka ne ovat jo ilmestyneet ja kaupoissa myynnissä), kun taas kirjat (esim. uutuuskirjat)…

Kysytty
20.10.2015

Miksi konsolipelien kohdalla lukee hyvin pitkään "hankinnassa" (vaikka ne ovat jo ilmestyneet ja kaupoissa myynnissä), kun taas kirjat (esim. uutuuskirjat) tulevat kirjastoon nopealla aikataululla?

Vastaus

Vastattu
20.10.2015
Päivitetty
20.10.2015

Suurin syy pelien hitaampaan tuloon kirjastoon lienee toimittajan tilaa-toimita -ketjussa, sillä toimittajat eivät pidä kovin suuria varastoja. Myös pelien toimittajat siis tilaavat pelit kirjastojen tilauksien mukaan ja odottavat niiden saapumista, sen jälkeen lähtee paketti kirjastolle. Joskus pelien erät ovat pieniä, ja pelit saattavat olla tavarantoimittajalta lopussa, vaikka kaupoissa samoja pelejä hyllyssä onkin.

Myös pelien luetteloinnissa on joskus viivettä. Jos kirjastojen käyttämällä luettelointipalvelu BTJ:llä ei ole valmista tietuetta pelistä, kun luettelointia aloitetaan, kirjastot luetteloivat tuotteen itse.

Tämän lisäksi pelejä vielä tilataan selvästi harvemmalla aikataululla kuin kirjoja.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.