Mikä viivyttää ulkomailta tilattuja kirjoja? Olen yrittänyt hankkia useita painettuja kirjoja Yhdysvalloista, osasta ilmoitetaan, että toimitettavuus on huono,…

Kysytty
4.11.2021

Mikä viivyttää ulkomailta tilattuja kirjoja? Olen yrittänyt hankkia useita painettuja kirjoja Yhdysvalloista, osasta ilmoitetaan, että toimitettavuus on huono, osan kohdalla mm. Amazon ilmoittaa, että ei toimita Suomeen (??), muutamat on tilattu kirjakaupan kautta eikä ole yli kuukauteen kuulunut mitään.
Seisovatko ne LA:n satamassa odottamassa pääsyä laivaan vai onko USA:ssakin kuten Baltiassa kirjapainoväki koronassa?
Teoksista osa on tutkimusta, osa muistelmia, tavallisia paperbackeja. Ei sellaisia erikoisia väripainojuttuja, joiden painotyön USA kuulemma tilaa Kiinasta.
Onko tässä kyse jostain laajemmasta ongelmasta, vai onko minun alani (sotatiede ja psykologia) vain sattumalta sellainen, joka viipyy, vaikka mm. tekijät ja julkaisijat ovat enimmäkseen itärannikolta tai keskilännestä.

Vastaus

Vastattu
4.11.2021

On vaikeaa sanoa kuinka koronatilanne ja muut logistiikkaongelmat ovat vaikuttaneet yksittäisten kirjakauppojen toimitusaikoihin, mutta esimerkiksi Amazonin ja Amazonin kumppaneiden toimituksissa on ollut koronaepidemian aikana viiveitä. Asiakkaiden kokemia toimitusvaikeuksia on käsitelty esimerkiksi tässä Washington Postin artikkelissa: https://www.washingtonpost.com/technology/2020/05/21/amazon-shopper-com….

Lisäksi kansainvälinen konttipula ja muut logistiikkaketjujen ongelmat ovat vuonna 2021 hidastaneet tuotteiden kuljetuksia: https://www.hdi.global/en-sg/infocenter/insights/2021/transport-challen…. Myös Helsingin Sanomissa on kirjoitettu aiheesta: https://www.hs.fi/talous/art-2000008181915.html (artikkeli on maksumuurin takana).

Lähteet:
Frustrated Amazon shoppers vent at record levels. https://www.washingtonpost.com/technology/2020/05/21/amazon-shopper-com….
Container and shipping shortages: Pandemic effects in global logistics. https://www.hdi.global/infocenter/insights/2018/ai-supply-chain.
Kontteja valmistetaan enemmän kuin koskaan, silti niistä on huutava pula: Tästä on kyse maailman ”kontti­sekamelskassa”: https://www.hs.fi/talous/art-2000008181915.html.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Jos Yhdysvaltain Amazon.com ei toimita Suomeen, kannattaa kokeilla Saksan Amazon.de-osoitetta. Hinnatkin ovat silloin euroissa.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.