Mikä oli Kari Hotakaisen juoksuhaudantien aihe? ja sen lisäksi teemat? Tai mistä voisi löytyä niihin tietoa

Kysytty
14.12.2019

mikä oli Kari Hotakaisen juoksuhaudantien aihe? ja sen lisäksi teemat?
Tai mistä voisi löytyä niihin tietoa

Vastaus

Vastattu
16.12.2019
Päivitetty
16.12.2019

Kirja kertoo miehestä, jonka on mahdotonta suostua siihen, että hänen avioliittonsa on päättynyt. Hän haluaa saada hinnalla millä hyvänsä vaimonsa ja lapsensa takaisin. Hän luulee, että täyttämällä vaimonsa unelman eli hankkimalla omakotitalon hän saa perheensä taas kasaan. Hän on täydellisesti omistautunut perheelleen tekemällä suunnilleen kaikki kotityötkin eikä hän ole koskaan saanut kiitosta ja arvostusta. Talon  hankinta kehittyy pakkomielteeksi ja lopulta kaikin tavoin kunnollinen mies päätyykin rikolliseen käytökseen ja syyllistyy väkivaltaankin.

Teemana on pakkomielle ja se, miten äärimmäisen hallitsevan aseman se voi saada ihmisen mielessä ja toiminnassa. Realiteettitaju hämärtyy ja ihminen on valmis melkein mihin vain realiteeteista ja laillisuudesta piittaamatta.

Ohessa tietoa Kirjasammon sivuilta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_21442 ja wikipediasta https://fi.wikipedia.org/wiki/Juoksuhaudantie

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.