Mikä kansansatu liittyy kuvaan? Kuva löytyy Jyväskylän Cygnaeuksen koulun, Voionmaankatu 18, porraholvissa kakkos- ja kolmoskerroksen välissä. Taiteilija ollut…

Kysytty
3.12.2013

Mikä kansansatu liittyy kuvaan? Kuva löytyy Jyväskylän Cygnaeuksen koulun, Voionmaankatu 18, porraholvissa kakkos- ja kolmoskerroksen välissä. Taiteilija ollut ehkä Urho Lehtinen. Ei kuitenkaan löydy dokumentteja asiasta.

Vastaus

Vastattu
13.12.2013
Päivitetty
13.12.2013

Jyväskylästä oli saanut Keski-Suomen museolta seuraavaa tietoa: Koristemaalaukset ovat maalannut Oskari Raja-aho, ei Urho Lehtinen. Toisaalta taas Sirosen ja Lahden kirjoittamassa kirjassa Sinappiaurinko kerrotaan, että joidenkin tietojen mukaan Lehtinen olisi yhteistyössä Raja-ahon kanssa suunnitellut koulun kattomaalauksia. Museosta löytyy teos: Cygnaeus koulun historia ( (isbn: 052-5332-79-9). Siinä tulkitaan tuntemattoman tarinan olevan Väinämöisen veneretki, jonka aikana hän valmisti hauen leukaluusta uuden kanteleen, kävi Pohjolassa vaatimassa Sampoa ja Sammon ryöstön jälkeen menetti myrskyssä sekä Sampon että uuden kanteleensa.
Museon kirjaston yhteystiedot, http://www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo/kokoelmat_ja_tutkimus/kirjasto…

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.