Luin viime kesänä kirjan jonka nimeä enkä kirjoittajaa muista. Olen lähihoitajaopiskelija ja ajattelin tehdä kirjan aiheesta esittelyn. Apua siis tarvitsen :)…

Kysytty
3.12.2009

Hei!
Luin viime kesänä kirjan jonka nimeä enkä kirjoittajaa muista. Olen lähihoitajaopiskelija ja ajattelin tehdä kirjan aiheesta esittelyn. Apua siis tarvitsen :)

Kirjailija on suomalainen ja teos kertoo jossain länsirannikolla (?) omakotitalossa asuvasta iäkkäästä herrasta jolla on uusi kumppani. Muistaakseni miehellä on kolme aikuista lasta ja lastenlapsia muutama.
Idea on se, että omaiset ovat sitä mieltä, että kotona asuminen on niin hankalaa kaikkien keremppojen kanssa, että herran olisi hyvä jo mennä jonnekin palvelukotiin tms.
Tässä kyseisessä kunnassa on menneillään uusi hanke josta kunnanjohtajaa myöten ollaan kovasti innoissaan.
Asiakkaalle viedään mittava joukko tietotekniikkaa jonka avulla pystytään "etänä" hoitamaan suuri osa päivittäisistä hoitotuokioista. Asukas asettuu kameran eteen ja yhteys hoitohenkilökuntaan on valmis. Näin hoituu myös jumppatuokiot. jne jne..Tämä on se idea ja kirjassa on tietenkin sivujuonena vään romantiikkaa ja muuta mukavaa.
Tulevaisuuden kuva suomalaisesta vanhustenhoidosta??

Hienoa jo pystytte auttamaan!!

Vastaus

Vastattu
4.12.2009
Päivitetty
4.12.2009

Etsitty kirja saattaisi olla Eeva Nikoskelaisen Itikkakesä.

http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513143930

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.