Luin lapsena paljon eläinaiheisia kirjoja ja muistan kaksi tarinaa, joita en ole löytänyt sen jälkeen. Olen lukenut kirjat 80-luvun puolivälin tuntumassa,…

Kysytty
28.9.2021

Hei,

Luin lapsena paljon eläinaiheisia kirjoja ja muistan kaksi tarinaa, joita en ole löytänyt sen jälkeen. Olen lukenut kirjat 80-luvun puolivälin tuntumassa, mutta en tiedä, milloin ne on kirjoitettu. Ne saattoivat olla myös novelleja osana laajempaa kertomuskokoelmaa, tosin tuskin samaa keskenään.

Ensimmäinen kertoi pojasta ja kirjekyyhkystä. Muistaakseni kyyhky suoritti tehtävää jonkinlaisessa kyyhkyskilpailussa ja tarinan päätteeksi se ei enää palannut retkeltään takaisin. Mahdollisesti sen rengas löytyi myöhemmin.

Toisen tarinan muistan vielä hämärämmin, sitä etsin jo lapsena kirjastosta uudestaan mutten löytänyt. Siinä lammas ja petoeläin (ehkä jokin iso kissapeto) ystävystyivät, kun lammas haahuili laitumelta metsään.

Muistaakseni kummassakin eläimet olivat ns. realistisia eli eivät esimerkiksi puhuneet. Kirjat eivät olleet disney-tyyppisiä muutenkaan.

Vastaus

Vastattu
1.10.2021
Päivitetty
1.10.2021

Tarina kirjekyyhkystä voisi olla Ernest Thompson Setonin ”Arnaux, kirjekyyhkyn tarina” teoksesta Eläinten sankareita.

Arnaux-niminen kyyhkynen osallistuu erilaisiin kirjekyyhkyjen koulutuksiin ja kilpailuihin. Dramaattisten vaiheiden jälkeen kyyhky joutuu haukkojen saaliiksi ja haukkojen pesästä löytyy myöhemmin sen hopearengas.

Lampaan ja kissapedon välisestä ystävyydestä kertovaa kirjaa emme valitettavasti löytäneet.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.