Luin joskus teininä (90-luvulla) kirjan, jonka teemana oli eri yhteisöissä esiintyvää muottiin rutistamista. Kirjan hahmot kävivät osa- ja…

Kysytty
24.5.2022

Luin joskus teininä (90-luvulla) kirjan, jonka teemana oli eri yhteisöissä esiintyvää muottiin rutistamista. Kirjan hahmot kävivät osa- ja kokosovittautumisissa ja heille ehdoteltiin amputaatiota, jotta he sopisivat muottiin paremmin. Haluaisin kovasti lukea kirjan uudelleen, mutta en valitettavasti muista kirjan nimeä tai kirjoittajaa, joten en ole sitä enää mistään löytänyt vaikka se oli silloisen kotikuntani (somero) kunnankirjastossa, joten ei aivan täysin obskuuri voinut olla. Olen 99%:n varma että kyseinen kirja oli/on alunperin ulkomaista kirjallisuutta, mutta kirja oli kyllä jo silloin suomeksi käännetty koska muistan lukeneeni sen suomeksi. Kansi oli musta tai muuten tummasävyinen. En tiedä löytyykö opusta näillä tiedoilla, mutta jos löytyy niin ei voi kuin sanoa että kirjastonhoitajat tietävät kaiken :-D

Vastaus

Vastattu
25.5.2022

Vaikka kysymyksessä jäljitetään käännöskirjaa, tarjoan siitä huolimatta kotimaista: siinä määrin sisällön kuvaus muistuttaa Maarit Verrosen romaania Pimeästä maasta (Kirjayhtymä, 1995).

Pimeästä maasta | Kirjasampo

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Tämä sen täytyy olla, sisältö vastaa muistikuvia juonesta. On varmaan mennyt sekaisin toisen samoihin aikoihin luetun kirjan kanssa tms. Kiitoksia, nyt kun tietää mistä opuksesta on kyse, se löytynee luettavaksikin. =)

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.