Musiikkiteollisuus, levyttäminen ja tekijänoikeudet Yhdysvalloissa

Kysytty
27.11.2020

Hei
Luin äskettäin kirjan ’’Kaupungin Syke’’ kirjoittanut Charlie Gillett,1970.
USA, 50-luvun loppupuolella. Useasti mainittiin kuinka pieni, riippumaton levy-yhtiö sai hitin vielä tuntemattoman artistin levytyksestä. Pian sen jälkeen jokin iso yhtiö julkaisi saman kappaleen tunnetun artistin levytyksenä ja pienen yhtiön levyn myynti ja sitä myöten rahan tulo loppui.
Kysymys, eikö USA:ssa ollut ko.aikoina minkäänlaisia tekijänoikeuslakeja?

Vastaus

Vastattu
30.11.2020

Yhdysvaltain tekijänoikeuslakia, alunperin vuodelta 1790, uudistettiin vuonna 1831 siten, että myös musiikkiteokset saivat tekijänoikeussuojan Yhdysvalloissa. Äänitteetkin saivat tekijänoikeussuojan 1900-luvulla. Mainitsemaasi tapausta tuntematta voidaan yleisesti ottaen todeta, että levytys ja levytetty teos ovat kaksi eri asiaa. Esittävä taiteilija ja levy-yhtiö voivat omistaa oikeuden ainoastaan tekemäänsä tallenteeseen, eivät itse kappaleeseen, jonka kuka tahansa muukin saa esittää ja julkaista omana tulkintanaan.

Yhdysvaltain tekijäinoikeuslaki saattaa olla hyvinkin erilainen kuin eurooppalainen tai suomalainen laki. Pikaisen tiedonhaun tuloksena voi päätellä, että Yhdysvalloissa ei tarvitse erikseen pyytää tallennuslupaa jo julkaistulle teokselle, jos toinen artisti haluaa sen uudelleen levyttää. Jo vuonna 1909 käyttöön otettu asetus sisälsi maininnan "pakollisesta tallennusluvasta" (compulsory mechanical license), mikä tarkoittaa, että säveltäjä ja sanoittaja eivät voi kieltää kertaalleen julkaistun kappaleen levyttämistä - toki he ovat oikeutettuja levymyynnistä koituviin tekijänoikeuspalkkioihin.

On siis täysin laillista eikä lainkaan epätavallista, että potentiaalinen hittibiisi saa kilpailevan levytyksen hyvin pian ilmestyttyään. Tällöin ei siis ole kyse tekijänoikeusrikkomuksesta. 

Yhdysvaltain tekijänoikeuden historiaa lyhyesti löytyy esimerkiksi United States Copyright Officen kotisivuilta https://www.copyright.gov/timeline/.

Yllä mainittu "pakollinen tallennuslupa" on ilmeisesti voimassa tänäkin päivänä ja siitä lisätietoa löytyy muun muassa Heather Macdonaldin kirjoittamassa artikkelissa joka on suunnattu aloitteleville musiikkialan ammattilaisille: https://www.thebalancecareers.com/what-is-a-compulsory-license-in-music-2460357.

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.