Kysyn täältäkin suosituksia dekkarilukupiirimme kevätkaudelle. Olemme viime aikoina lukeneet paljon pohjoismaisia ja muutenkin valtavirtaisia teoksia, ja sen…

Kysytty
26.9.2017

Hei, kysyn täältäkin suosituksia dekkarilukupiirimme kevätkaudelle. Olemme viime aikoina lukeneet paljon pohjoismaisia ja muutenkin valtavirtaisia teoksia, ja sen takia ajattelimme ottaa tulevan kevään teemaksi vähemmistöt. Vähemmistöt voisivat olla esimerkiksi harvinaisempia dekkarimaita (mietimme esimerkiksi puolalaisia tai vaikka albanialaisia dekkareita) tai miksei kirja voisi olla sellainenkin, jossa rikos kohdistuu vähemmistöön tai vaikka päähenkilö edustaa jotakin vähemmistöä, on esimerkiksi sokea tms.

Olisiko teilllä, arvoisat kirjastonhoitajat, ehdottaa muutamia kirjoja? Kirjan pitäisi olla luokiteltavissa dekkariksi, ja sitä olisi hyvä olla saatavissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa mielellään noin 15 kpl. Koska lukupiirimme jäsenet lukevat kaikki paljon, ihan perinteisimmät Agatha Christiet ja muut klassikot on luettu jo vuosikymmeniä sitten. Tuhannet kiitokset jo etukäteen! Ehdotuksia?

Vastaus

Vastattu
3.10.2017
Päivitetty
12.1.2018

Tässä joitakin ehdotuksia :

Kati Hiekkapellon dekkarit Kolibri, Suojattomat ja Tumma. (etniset vähemmistöt, Serbian unkarilaiset, romanit, kurdit) http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Shiekkapelto%20kati__Ff%3Afa…

Pettersson, Lars : Koutokeino, kylmä kosto. Minerva, 2014. (etniset vähemmistöt, saamelaiset)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2150902

Penney, Stef : Näkymättömät. Bazar , 2013. (etniset vähemmistöt, romanit)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2081137

Davidkin, Samuel : Esikoisten lunastus. Johnny Kniga, 2016. (etniset vähemmistöt, juutalaiset))
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2228344

Nykänen, Harri : Ariel Kafka –sarja. (etniset vähemmistöt, juutalaiset)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Snyk%C3%A4nen%20ariel%20kafk…

McCrery, Nigel : Kuoleman apupoika . Gummerus, 2010.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1937184

McCrery, Nigel : Myrkynkeittäjä . Gummerus, 2008.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1846137
(päähenkilöllä neurologinen vaiva, synestesia jossa ääni- ja makuaistimukset sekoittuvat)

Dekkareita vähän harvinaisemmista paikoista :

Kadare, Ismail : Seuraaja. Into, 2012. (Albania)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2048154

Raud, Mihkel : Sininen on sinun taivaasi. Like, 2011. (Viro)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2015382

Hargla, Indrek : Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka. Moreeni 2015.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2205779
Hargla, Indrek : Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär : rikosromaani vanhasta Tallinnasta. Moreeni 2013.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2110386

James Church : Korealainen kuurupiilo. Atena, 2015. (Pohjois-Korea)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2179505

MCCall Smith, Alexander : Mma Ramozwe tutkii –sarja. ( Bozwana)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smma%20ramotswe%20tutkii__Or…

Hall, Tarquin : Vish Puri -sarja. (Intia)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Svish%20puri__Ff%3Afacetlang…

Sujata Massey : Rei Shimura –sarja. (Japani)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Srei%20shimura__Ff%3Afacetco…

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.