Kysyisin että onko varmuutta tai todisteita siitä, että tuulivoimalat(-myllyt) aiheuttavat jotain haittoja ihmisille tai eläimille, aiheuttavatko…

Kysytty
14.1.2018

Kysyisin että onko varmuutta tai todisteita siitä, että
tuulivoimalat(-myllyt) aiheuttavat jotain haittoja ihmisille tai eläimille, aiheuttavatko terveyshaittoja tai sairauksia, kiitos?
Näistä puhutaan paljon, mutta onko asioista varmuutta esim. tutkimusten perusteella tai muuten?Onko Suomessa tai muualla tehty tutkimuksia tästä asiasta?

Vastaus

Vastattu
18.1.2018
Päivitetty
18.1.2018

Tuulivoimalaloiden mahdollisia terveysvaikutuksia on Suomessa jonkin verran tutkittu. Vuonna 2015 julkaistiin Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen, THL:n, tutkimus nimeltä Tuulivoimamelun terveys- ja hyvinvointivaikutukset. Tämä tutkimus totesi näin:

 "Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella on epätodennäköistä, että tuulivoimamelusta aiheutuisi merkittäviä terveys- tai viihtyvyyshaittoja lähialueen väestölle, kun noudatetaan Suomessa käytössä olevia ohjearvoja ja toimenpiderajoja."

Tutkimuksessa todetaan myös, että uusissa tutkimuksissa tulisi keskittyä häiritsevyyteen ja unihäiriöihin, joiden oletetaan olevan yleisimpiä tuulivoimamelun haittoja. Tutkimuksen lopussa on lueteltu eri maissa aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Tutkimus on luettavissa myös verkossa:

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127017/TurunenA_etall_YT5-2015%20s76-81.pdf?sequence=1

Verkossa on luettavissa myös esim. Sampo Pihlaisen pro gradu -työ Tuulivoimalaiden meluhaitat (2009):

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/22809/URN_NBN_fi_jyu-201001271082.pdf?sequence=1

Samoin  Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu (Energia, 28/2017) Tuulivoimaloiden tuottaman äänen vaikutukset terveyteen:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80067/TEMrap_28_2017_verkkojulkaisu.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Ja Työterveyslaitoksen Tuulivoimalamelun terveysvaikutukset (2014), johon on koottu ulkomaista tutkimustietoa aiheesta. Mukana on 13 tutkimusta, jotka on toteutettu Tanskassa, Hollannissa, Saksassa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa:

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/134949/Tuulivoimalamelun_terveysvaikutukset.pdf?sequence=

Kannattaakin tutustua tutkimuksiin tarkemmin.

 

 

 

 

 

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.