Kysyisin aforismia tai vastaavaa jonka olen lukenut joskus 80-luvulla Siinä oli erimaalaisten miesten ajatuksia, toiveita, luuloja omasta seksikäyttäytymisestä…

Kysytty
10.11.2004

Kysyisin aforismia tai vastaavaa jonka olen lukenut joskus 80-luvulla Siinä oli erimaalaisten miesten ajatuksia, toiveita, luuloja omasta seksikäyttäytymisestä. Esin italialaiset luulevat, suomalaiset toivoisivat jne. En muista mistä sen olen lukenut ja en ole löytänyt sitä mistään.

Vastaus

Vastattu
11.11.2004
Päivitetty
11.11.2004

Tämänkaltaisia humoristisia vertailuja löytyy useistakin eri vitsikirjoista. Samasta tarinasta voi olla useita erilaisia muunnelmia ja päähenkilöiden kansalaisuus voi myös olla eri kuin etsimässänne tarinassa.
Kokoelmissamme on niin runsaasti huumori- ja aforismikirjallisuutta, joten emme pysty käymään kaikkia teoksia läpi. Joten tässä vain muutama vinkki siitä, miten voisitte itse jatkaa etsintäänne.

PIKI-verkkokirjastostamme http://kirjasto.tampere.fi:8000 voitte hakea esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyviä vitsikirjoja valitsemalla palvelun vasemmasta yläreunasta kohdan haku ja kirjoittamalla siellä kahdelle eri pudotusvalikkoriville hakusanoiksi (asiasana-kohtaan)
vitsit ja seksuaalisuus. Vastaavasti voitte käyttää myös hakusanoja kaskut, huumori, aforismit,miehet.

Tässä muutamia kirjoja esimerkiksi aihepiiristä

Muutama esimerkki aforismeistä ja vitsikirjoista:

1.
NIMEKE :AJATUKSIA miehestä ja miehelle / koonnut: Hannu Tarmio ; kuvat: Olavi Hurmerinta
TEKIJÄT Tarmio, Hannu,
JULKAISUTIEDOT Porvoo ; Hki ; Juva : WSOY, 1980 (Porvoo)
ISBN 951-0-09442-0 (sid.)

2.
NIMEKE : 365 sanaa miehelle / toimittanut Lari Junkkari
TEKIJÄT Junkkari, Lari,
JULKAISUTIEDOT Helsinki : Kirjapaja, 1999 (Jyväskylä : Gummerus)
ISBN 951-625-475-6 (sid

3.
NIMEKE: VITSIKKÄÄSTI vuoteessa / kuvitus: Bill Stott ; suomentanut Taija Mård ; [toimittaneet Helen Exley ja Samantha Armstrong]
JULKAISUTIEDOT Helsinki : Kolibri, 1998
ISBN 951-576-931-0 (sid.)

VITSEJÄ :

1.
NIMEKE : MAAILMAN parhaat miesvitsit / [toimittanut] Mirja Blond
TEKIJÄT Blond, Mirja
JULKAISUTIEDOT Jyväskylä ; Helsinki : Gummerus, 2000
ISBN 951-20-5501-5 (nid.)

2.
NIMEKE :KOLMIJALKAISET ystävämme / koonnut ja toimittanut Anuirmeli Sallamo-Lavi ; kuvittanut Elina Warsta
JULKAISUKIELI suomi
JULKAISUTIEDOT Helsingissä : Otava, 2004
ISBN 951-1-18842-9 (sid.)

3.
PÄÄTEKIJÄ APPLEBY, Steven
NIMEKE Miesasiaa / Steven Appleby ; [suomentanut ja tekstannut Pablo Steffa]
JULKAISUTIEDOT Helsingissä : Otava, 1995
ISBN 951-1-13989-4 (sid.)

4.
PÄÄTEKIJÄ : HARRISON, Harry, Jr.
NIMEKE : Kyllä se siitä! : miehen opas suhteeseen / Harry Harrison, Jr. ; [suomentanut Annukka Kolehmainen]
JULKAISUTIEDOT Helsinki : Kolibri, 2003 ([Hämeenlinna] : Karisto)
ISBN 952-16-0571-5 (nid.)

Ja tietokannastamme löytyy lisää. Vitsi- ja kaskukirjat
löydätte esimerkiksi pääkirjasto Metson hyllypaikasta 82.145 ja aforismit ja mietelmät hyllystä 10.8.

Internet on pullollaan erilaisia vitsisivustoja ; ehkä kannattaisi tutkia niitäkin. Samoin kannattaa etsiä jokin keskustelupalsta, jossa vitsejä vaihdetaan.
Tällaisia keskustelupalstoja voi hakea mm. sivustolta http://www.jonneweb.net/

Hyvä paikka aloittaa huumorisivustojen etsiminen on Makupalojen hakemisto :http://www.htk.fi/kirjasto/makup/huumori.htm

muista sivuja mm.
http://www.dundernews.com/vitsi_base/
http://www.sci.fi/~alphabet/fun_old.html
http://www.phnet.fi/public/www-vitsit/00_menu.html

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.