Kysyin kerran tätä ja sain myös vastauksen: Ohessa vastaus Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun lähettämääsi kysymykseen. Joitain suojeluskuntien marsseja…

Kysytty
1.1.2021

Hei, kysyin kerran tätä ja sain myös vastauksen:

Ohessa vastaus Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun lähettämääsi kysymykseen.

Joitain suojeluskuntien marsseja löytyy laulukirjoista Talonpoikaisarmeijan lauluja (julk. 1970) ja Maamiehen laulukirja (1923), mutta Padasjoen suojeluskunnan marssia niistä ei löydy. Marssia ei myöskään selailemalla löytynyt kirjasta "Padasjoen suojeluskunta ja Lotta Svärd 1918-1944", jonka on kirjoittanut Hannu Särkiö ja julkaissut Padasjoen kunta vuonna 2000. Tarkistin myös Viola-tietokannan (https://viola.linneanet.fi), sieltä löytyi tiedot joidenkin paikkakuntien suojeluskuntamarsseista, mutta valitettavasti ei tästä.

Suojeluskunnilla oli Suojeluskuntien marssi. Lisäksi paikallisilla suojeluskunnilla oli omia marssejaan. Esimerkiksi Padasjoen suojeluskunnan marssissa on muistitiedon mukaan säkeitä: "Padasjoen urhot nuoret/seiskää kuin Kullasvuoret!/ Kivääriinne tarttukaatte,/voiton varman silloin saatte./ Arvidsonin synnyinpaikka/teiltä uhrin vaatii, vaikka/ hengenkin se tahtois siitä." Onko mitään painettua julkaisua tai laulukirjaa, jossa olisi näitä paikallisia suojeluskuntamarsseja, ja jossa olisi ainakin tämä Padasjoen suojeluskunnan marssi?

Vastaus

Vastattu
2.1.2021

Nyt olen löytänyt tämän marssin:  Lahti, 21.07.1931, nro 81, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1871848?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.