Kun monien piirrossarjojen jaksoja, siis ei kaikkia niitä, on julkaistu Suomessa suomenkielisellä puheella vhs:llä tai dvd:llä, niin minkä mukaan se päätetään,…

Kysytty
17.8.2018

Kun monien piirrossarjojen jaksoja, siis ei kaikkia niitä, on julkaistu Suomessa suomenkielisellä puheella vhs:llä tai dvd:llä, niin minkä mukaan se päätetään, mitkä jaksot julkaistaan ja mitkä ei?

Vastaus

Vastattu
17.8.2018
Päivitetty
17.8.2018

Kaikista julkaisuratkaisuista tekee päätöksen normaalisti se, joka kustantaa koko homman. Jos toiminta on kaupallista, julkaisupäätökseen ja esimerkiksi jonkin sarjan jaksojen valintaan vaikuttaa ennakkoarvio niiden kaupallisesta menekistä. Joskus saattaa kysymys on siitä, että suomalaisella levittäjällä on oikeudet vain joittenkin osien julkaisemiseen, ei kaikkien. Niinkin voi olla, että oikeuksien haltija edellyttää suomalaisen levittäjän julkaisevan sarjan kokonaan. Päätösvalta ei siis välttämättä ole aina suomalaisella jakelijalla. Ulkomaisen ohjelman dubbaus suomeksi maksaa aina jonkin verran, joten todennäköisesti ratkaisu on taloudellinen myös silloin, kun toiminta ei ole varsinaisesti kaupallista.

Heikki Poroila

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.