Kuka on kirjoittanut "Titanikin laulun"?

Kysytty
29.4.2018

Kuka on kirjoittanut "Titanikin laulun" hetimain aluksen uppoamisen jälkeen? Sanoja kulkeutui kulkukauppiaitten mukana maakuntiin ja sellaisen vihkosen oli saanut 30-luvulla kansakoulua käynyt anoppinikin, mutta sanat (23-24 säkeistöä ) hän lainasi opettajalleen ja sille tielle jäivät. Nyt sain laulun sanat, jotka oli julkaistu eräässä joululehdessä pari vuotta sitten. Oliko lauluun tehty myös sävel?

Vastaus

Vastattu
2.5.2018
Päivitetty
2.5.2018

Titanicin laulu on arkkiveisu eli myytäväksi tarkoitettu pieneen lehtiseen painettu laulu. Arkkiveisuina (joskus myös nimellä arkkiviisu tai arkkivirsi) julkaistiin sekä hengellisiä että maallisia lauluja. Jälkimmäiset kertoivat usein traagisista rakkaustarinoista, murhatapauksista tai muista kuohuttavista uutisista. Arkkiveisuja levittivät muun muassa kirjansitojat, kiertävät kaupustelijat ja torimyyjät. Suositut laulut levisivät myös suusta suuhun. Osassa arkeista mainittiin tekstin kirjoittaja, osassa ei. Nuotteja oli mukana vain harvoin. Arkkiveisut riimiteltiin jonkun tutun, olemassa olevan laulun (usein virren tai kansanlaulun) säveleen, ja arkissa saatettiin mainita, millä sävelellä se on tarkoitettu laulettavaksi.

Titanicin uppoaminen oli merkittävä uutinen ja siitä kertovia arkkiveisuja löytyykin Helsingin yliopiston kokoelmista peräti 19 kappaletta. Arkistolaitoksen Titanic-aiheisessa asiakirjanäyttelyssä on nähtävillä digitoitu, 19-säkeistöinen Titanicin laulu: https://extranet.narc.fi/albumi/albumi.php?n=2&a=48. Sivulla voi myös kuunnella laulun esitettynä. Turun sanomissa on julkaistu 25.4.2012 51-säkeistöinen laulu: http://www.ts.fi/kulttuuri/338498/Titaniclaivan+kaamea+tuho.

Titanic-lauluista löytyy tietoa myös Anneli Asplundin kirjasta Balladeja ja arkkiveisuja : suomalaisia kertomalauluja (SKS, 1994).

Tietoa arkkiveisuista Etno.netissä: http://etno.net/sivu/arkkiveisu

 

 

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.