Kuka on keksinyt lapion kahvan (ponsi)?

Kysytty
15.5.2022

kuka on keksinyt lapion kahvan (ponsi)?

Vastaus

Vastattu
16.5.2022

Lapion kahvan eli ponnen keksijää ei pysty kertomaan, kyseessä on niin vanha innovaatio. Suomessakin ponsi on tunnettu jo keskiajalla. Esimerkiksi Hattulan Pyhän ristin kirkon keskiaikaisissa maalauksissa on kuva, jossa paratiisista karkotettu Aatami kaivaa ojaa pellolla lapiolla, jossa näkyy selvästi ponsi. Maalaukseen voi tutustua Hattulan seurakunnan sivulla, johon on koottu kuvia Pyhän ristin kirkon maalauksista https://www.hattulanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/pyhan-ristin-kirkko/kuvia-pyhan-ristin-kirkosta

Suomen maatalouden historian ensimmäisessä osassa (SKS 2003) kerrotaan, että Suomessa varhaisimmat tiedot rautakärkisestä puulapiosta ovat 1400-luvulta, mutta se on luultavasti levinnyt Suomeen jo tätä aikaisemmin. Suomalaisen arjen historia -kirjan ensimmäisessä osassa (Weilin+Göös 2006) kuvataan, että vanhimmissa lapioissa kädensija tehtiin varteen istutetusta poikkitapista, mutta sen ohella tunnettiin lävistämätön ja päätään kohti levenevä kahvamalli. Sellaisen kuva on keskiaikaisessa suomalaisessa lakikirjassa Codex Aboensis.

Erilaisiin lapio- ja ponsityyppeihin voi tutustua Finna-verkkopalvelussa, jossa on paljon kuvia eri museoiden kokoelmista. Tässä hakutulos hakusanalla lapiot: https://finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=lapiot&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FPhysicalObject%2F%22

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kiintoisa kysymys. Itse ihmettelen amerikkalaisissa elokuvissa usein näkyviä ponnettomia lapioita. Miten helkkarissa sellaisilla kaivetaan?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.