Kuinka kauan maailmassa on käytetty huumeita ja milloin niiden käyttö on ensimmäistä kertaa kielletty jonkin maan laissa?

Kysytty
2.11.2019

Kuinka kauan maailmassa on käytetty huumeita ja milloin niiden käyttö on ensimmäistä kertaa kielletty jonkin maan laissa?

Vastaus

Vastattu
6.11.2019

Erilaisia huumausaineita on käytetty eri puolilla maailmaa jo tuhansien vuosien ajan. Esimerkiksi jo 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Mesopotamiassa asuneet sumerilaiset käyttivät todennäköisesti oopiumia. Myös Antiikin kreikkalaiset käyttivät juhliessaan mm. oopiumia ja hamppua. Myös kiinalaiset tunsivat hampun ja oopiumin jo pitkään ennen ajanlaskun alkua.

1500-luvulla Sveitsissä keksittiin laudanum ja esimerkiksi morfiini, kokaiini ja heroiini keksittiin jo 1800-luvulla. 1800-luvu puolivälissä jotkut lääkärit alkoivat pitää huumeita ongelmana, mutta vasta 1900-luvun mittaan niiden haittavaikutuksista saatiin enemmän tietoa ja viranomaiset yrittivät hillitä huumeidenkäyttöä erilaisin valistuskampanjoin. 

Vuonna 1931 Kansainliitto - YK:n edeltäjä - sopi oopiumin ja kokalehtien sekä niiden johdannaisten kokaiinin, morfiinin ja heroiinin maailmanlaajuisesta kiellosta.

Vuonna 1961 YK hyväksyi huumausaine­yleissopimuksen. Sopimus kieltää huumaavien aineiden käytön muihin kuin lääketieteellisiin tarkoituksiin.

 

Lähteet:

https://historianet.fi/yhteiskunta/arkielama/paa-sekaisin-7-000-vuotta

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.