Kuinka kauan kestää, että saan kirjan toisesta kirjastosta (varaus)?

Kysytty
22.9.2014

Hei,

kuinka kauan kestää, että saan kirjan toisesta kirjastosta (varaus)?

Vastaus

Vastattu
22.9.2014
Päivitetty
2.1.2019

Varauksen kulkemiseen kuluva aika riippuu HelMet-kirjastoissa monesta asiasta. Yleensä kesto on 2–3 arkipäivää, mutta se voi olla huonolla tuurilla pidempikin. Toisaalta esimerkiksi Pasilan kirjastosta lähetetyt varaukset ovat yleensä toisessa Helsingin kirjastossa jo seuraavana päivänä.

Helsingin kaupunginkirjastossa kirjalaatikoita siirretään kirjastosta toiseen yöaikana. Usein varaukset lajitellaan Pasilassa, jolloin saapumisessa menee vielä toinenkin yö. Jos kirjat menevät Helsingin ulkopuolelle, saattaa sielläkin kuljetuksessa tai lajittelussa mennä ylimääräistä aikaa. Oma lukunsa ovat hyvin pienet kirjasto, joista kirjat kulkevat muualle vain kerran viikossa. Niistä varauksen saapuminen voi siis kestää vielä pidempään. Näistä syistä varauksen kulkuun kestävää aikaa ei voi sanoa tarkasti.

Tietysti myös varauksen käsittelyssä saattaa joskus sattua virheitä, joiden vuoksi kirja joutuu väärään paikkaan. Silloin varauksen saapuminen voi kestää tavallista pidempään. Jos matkalle lähtenyt varaus ei ole parissa viikossa saapunut, siinä on mitä luultavimmin tullut jokin ongelma. Varauksen jäädessä pitkäksi aikaa matkalle kannattaa ottaa yhteyttä kirjastoon. Pystymme varmastikin selvittämään asian. Tai jos varaus on todella mystisesti kadonnut matkalla kirjastosta toiseen, voimme tehdä uuden varauksen ja korjata varauksen paikan varausjonossa.

69 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.