Kirjoitan puhtaaksi isäni isoisän muistelmia Amerikanmatkoilta 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä ja vastaan tuli käsite "Könösen seuran jäsen". Mistä mahtaa olla…

Kysytty
29.9.2009

Kirjoitan puhtaaksi isäni isoisän muistelmia Amerikanmatkoilta 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä ja vastaan tuli käsite "Könösen seuran jäsen". Mistä mahtaa olla kyse?
Tässä koko lause:

"Mutta mitään lehteä ei ollut näkyvissä, minä sanoin että en minä kuulu mihinkään puolueeseen, minä olen vain enempi Könösen seuran jäseniä, mutta kyllä minä työväen aatetta kannatan jo siitäkin syystä koska minä olen työmies itsekin."

Vastaus

Vastattu
2.10.2009
Päivitetty
2.10.2009

Voisi olla, että kysymyksessä on joku uskonnollinen johtaja. Amerikansuomalaisten sieluistahan taistelivat työväenliike ja kirkot. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla pastori Antti Könönen (synt. Jaakkimassa 24.5.1876, kuollut 7.5.1953). Vuoden 1953 teologimatrikkelin mukaan tämä oli suorittanut pappistutkinnon Suomi-opiston teologisessa seminaarissa 1912 ja hänet oli vihitty papiksi 29.2.1912. Teologian maisterin tutkinnon hän oli suorittanut v. 1926 Augustana-yliopistossa, tohtorin tukinnon samassa paikassa 1931. Edellä mainitut oppilaitokset olivat Yhdysvalloissa, missä Könönen palveli pappina eri seurakunnissa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisoikeudet Könönen oli saanut v. 1931 ja oli ainakin v. 1933 ollut virassa Helsingissä. Eläkkeelle hän jäi v. 1951.
Suomi-opiston taustayhteisönä oli Suomi-synodi, kirkkokunta, joka ohjelmallisesti pyrki edustamaan Suomen evankelis-luterilaisen kansankirkon linjauksia vaihtoehtona herätysliikepohjaisille Kansalliskirkolla (evankelinen herätysliike) ja Apostolis-luterilaisille kirkolla (lestadiolainen herätysliike). Olisiko Könösen seura tulkittava niin, että ko. henkilö oli liittynyt sellaiseen Suomi-synodin paikallisseurakuntaan, jossa Antti Könönen oli pappina?

Suomi-opistosta ja -synodista
http://runeberg.org/display.pl?mode=facsimile&work=pieni/4&page=0279

Teidän kannattaisi ottaa yhteyttä Suomen siirtolaisuusinstituutin kirjastoon, sieltä saattaisi löytyä tietoa ja materiaalia aiheesta, yhteystiedot löytyvät oheiselta sivulta, http://www.migrationinstitute.fi/sinst/kirjasto.php .

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.