Muinaisen Kreikan irvistelevä, parrakas ja kieltä näyttävä naama

Kysytty
27.7.2019

Katselin paljon kuvia vanhoista kreikkalaisista (esim. hopliiittien) kilvistä ja joissakin niistä on maalattu irvistelevä, parrakas ja kieltä näyttävä naama jolla on terävät kulmahampaat. Onko tietoa että mikä tämän hahmon pitäisi olla?

Vastaus

Vastattu
30.7.2019

Kilvissä irvistelevät ja kieltä näyttävät kasvot kuuluvat gorgoille, kreikkalaisen mytologian kolmelle hirviösisarukselle: Stheinolle, Euryalelle ja Medusalle. Huolimatta siitä, että hahmot kuvattiin toisinaan parrakkaina, ne olivat siis naispuolisia. Gorgojen ulkomuotoon kuuluivat myös siivet, torahampaat, raatelukynnet ja suomujen peittämä iho. Ajan myötä Medusan hahmo muuttui vähemmän hirviömäiseksi ja lopulta selvästi naiselliseksi. Käärmeistä koostuvan tukkansa hän kuitenkin säilytti.

Gorgot olivat pelottavia hahmoja, jotka muuttivat kiveksi sen, joka katsoi niitä silmiin. Sekä soturijumalatar Athenella että tarukuningas Agamemnonilla oli Homeroksen mukaan kilvessään gorgon kuva. Sen tehtävä oli suojata kantajaansa ja saada vastustaja kääntymään pois.

Lähteet:

Camp, John: Antiikin Kreikan maailma (Otava, 2004)

Lapham's Quarterlyn artikkeli The Dread Gorgon: https://www.laphamsquarterly.org/fear/dread-gorgon

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gorgot

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.