Joskus 90-luvun lopussa näin Thilia Thalia -ohjelman yhteydessä pätkän jostakin elokuvasta, missä oli Tauno Palo. Kuulosti siltä, kuin hän olisi käyttänyt…

Kysytty
26.7.2018

Joskus 90-luvun lopussa näin Thilia Thalia -ohjelman yhteydessä pätkän jostakin elokuvasta, missä oli Tauno Palo. Kuulosti siltä, kuin hän olisi käyttänyt siinä sanaa Nintendo. Tietenkään NES-pelikonsolista ei voi olla kysymys, koska Palo näytteli viimeisen kerran jo kauan ennen kuin se tuli markkinoille eikä hän ollut enää elossakaan silloin. Mutta Nintendo on kuitenkin yrityksenä jo vanha, perustettu 1889, joten hän olisi voinut viitata johonkin sen valmistamaan tuotteeseen tai itse yritykseen. Veikkaan kyllä vahvasti, että olen kuullut väärin, mutta jos kuulin oikein, niin haluaisin tietää, missä elokuvassa tämä kohtaus on ja miksi siinä mainitaan Nintendo. On tietysti olemassa sekin mahdollisuus, että tuo sanoja ei ollutkaan Tauno Palo ja pätkä oli jostain uudemmasta elokuvasta, mutta Tauno Palon nimi ainakin mielestäni mainittiin ennen tuon pätkän näyttämistä. Itse asiassa haluaisin myös tietää, miten voisi päästä näkemään televisioelokuvia, joissa Palo on esiintynyt, koska eikö olekin niin, että niitä ei ole julkaistu dvd:nä?

Vastaus

Vastattu
27.7.2018
Päivitetty
27.7.2018

Nintendo Tauno Palon suusta ei tunnu tutulta. Voisiko olla että hän on sanonut esim. ”En tiedä”, niin että se on kuulostanut nintendolta. Lähes kaikki Tauno Palo –elokuvat oon julkaistu dvd:nä ja saatavilla kirjastojen kautta. Tarkoitat varmaan televisioelokuvia Purasen häät (1965), Ihmisiä elämän pohjalla (1967), Kustaa Vaasa (1969), Kuolleista herännyt (1975), Sotaleikit (1975). Niitä ei ole dvd:nä.  Purasen häät ja Kuolleista herännyt  on Elonetin mukaan aikoinaan julkaistu VHS-kasettina. Ylelle voi esittää toiveen että he esittäisivät elokuvat kanavillaan esim. Yle TV1 tai Yle Teema –kanavilla  https://palaute.yle.fi/ .

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.