Jos kuolen ilman perheenjäseniä, ystäviä tai muita omaisia joille testamentata niin mitä omaisuudelleni(esimerkiksi rahatililleni) tapahtuu?

Kysytty
23.6.2020

Jos kuolen ilman perheenjäseniä, ystäviä tai muita omaisia joille testamentata niin mitä omaisuudelleni(esimerkiksi rahatililleni) tapahtuu?

Vastaus

Vastattu
23.6.2020

Ilman perillisiä ja testamettiä kuolleen omaisuus menee valtiolle. Valtionkonttorin sivut kertovat näin:

"Jos kuolleella henkilöllä ei ole perillisiä, eikä hän ole tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa menee perintönä valtiolle. Valtiolle meneviä kuolinpesiä hoitaa Valtiokonttori.

Jos perillisittä kuollut henkilö on tehnyt testamentin, omaisuus jaetaan testamentin mukaisesti. Tällöin testamentti on annettava tiedoksi Valtiokonttorille.

Valtiokonttori saa vuosittain tiedon noin 600:sta perillisittä kuolleesta henkilöstä, mikä on noin yksi prosentti kuolleiden määrästä. Ilman perillisiä kuolleista noin 60 prosenttia on tehnyt testamentin."

Perillisiä voi löytyä kauempaakin suvusta. Taloustaito.fi neuvoo näin: "

Perimysjärjestys  

■ Lain mukaan perinnön saavat rintaperilliset eli lapset tai näiden jälkeläiset.  

■ Jos perittävällä ei ole rintaperillisiä, leski perii ensin kuolleen aviopuolison.  

■ Jos perittävällä ei ole lapsia eikä aviopuolisoa, perintö menee vanhemmille yhtä suurin osuuksin. 

■ Jos vanhempi tai molemmat vanhemmat ovat kuolleet, jakavat perittävän sisarukset kuolleen vanhemman osuuden. 

■ Kuolleen sisaruksen osuuden jakavat hänen jälkeläisensä

■ Jollei edellä mainittuja perillisiä ole, menee perintö isovanhemmille

■ Jos isovanhemmatkaan eivät ole elossa, menee perintö isovanhempien lapsille, toisin sanoen sedille/enoille ja tädeille

Oikeus perintöön katkeaa tässä kohtaa: serkut eivät enää peri. Kaukaiset sukulaiset jäävät siis lain mukaan ilman perintöä, vaikka todellisuudessa voivat olla läheisiä perinnönjättäjän kanssa.

Perimysjärjestyksestä kannattaa muistaa, että avopuoliso ei ole perillisasemassa missään tilanteessa ilman testamenttia, vaikka yhteiseloa olisi kestänyt vuosikymmeniä. Perintöoikeuden näkökulmasta avoparit ovat siten yksineläjään rinnastuvia. 

Linda Arveli

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton  lakimies"

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.