Jatkosodan aikana suomalaisten miehitysalueella suljettiin keskitysleireihin 24 000 isovenäläistä. Onko tiedossa kuin moni keskitysleiriin suljettu kuoli…

Kysytty
6.3.2019

Jatkosodan aikana suomalaisten miehitysalueella suljettiin keskitysleireihin 24 000 isovenäläistä. Onko tiedossa kuin moni keskitysleiriin suljettu kuoli internoinnin aikana. Monta ihmistä vapautui vankeudesta sodan päätyttyä.

Vastaus

Vastattu
13.3.2019

Suomalaisten miehittämälle alueelle on arvioitu jääneen runsaat 86 000 neuvostokansalaista, joista noin 36 000 (42%) oli suomensukuisia ja loput venäläisiä tai muiden kansallisuuksien edustajia. Ylipäällikön 8.7.1941 antaman päiväkäskyn mukaan ns. ei-kansallinen väestö oli vangittava. Tämän perusteella suljettiin enimmillään 27% alueen asukkaista keskitysleireille. Suurimmillaan internoitujen määrä oli maaliskuussa 1942, kun 23 984 henkilöä oli leireillä. Kaiken kaikkiaan lienee noin 25 000 saanut leiriläisen väestökortin. Kuolleita Itä-Karjalan siviilileireillä vuosina 1941-44 oli kaikkiaan 4 279.

Ensimmäiset internoitujen vapauttamiset tapahtuivat jo kesällä 1942. Vuoden 1944 alkuun meennessä leiriläisten määrä oli vähentynyt 11 908 henkilöön. Päätösvaiheessa kesäkuussa leirien kirjoissa oli n. 15 000 asukasta (Äänislinnan leireillä 12 225, Alavoisissa 2 148, Munjärven Pyhäniemessä 553, Terun Kinnasvaaralla 49 ja Repolan Kolvasjärvellä 113). Leiriläisille ilmoitettiin 16.-17.6.1944, että heidät tultaisiin suomalaisjoukkojen vetäydyttyä luovuttamaan neuvostoviranomaisille. Hieman yli sata poliittista vankia ja tutkintavankia lähetettiin kuitenkin Suomeen, minkä lisäksi satakunta siviilileiriläistä liittyi vetäytyviin suomalaisiin. Leireiltä neuvostoliittolaisten käsiin vapautettuja lienee siis ollut n. 14 800.

Lähteet:
Lars Westerlund, Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus : muonahuolto, tautisuus ja Punaisen Ristin toimettomuus 1939-44. SKS, 2009
Gunnar Rosén, Suomalaisina Itä-Karjalassa : sotilashallinnon ja Suomen Punaisen Ristin yhteistoiminta 1941-1944. SHS, 1998

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.