Jäljitän taas kirjaa, jonka olen lukenut vuosikymmeniä sitten, eikä ole muistikuvaa sen paremmin tekijästä kuin teoksen nimestäkään. Lienen lukenut tämän 1970…

Kysytty
10.11.2013

Jäljitän taas kirjaa, jonka olen lukenut vuosikymmeniä sitten, eikä ole muistikuvaa sen paremmin tekijästä kuin teoksen nimestäkään.

Lienen lukenut tämän 1970-luvulla, joten tuoreempia ei kannata ajatella. Kyseessä oli suomennos, ellen aivan erehdy, silloiseen Tsekkoslovakiaan sijoittuneesta romaanista. Tekijä oli varmaan nimenomaan tsekki tai slovakki, mutta tuon silloisen maan kansalainen kuitenkin.

Tarina kertoi rangaistuspataljoonasta tai vastaavasta joukkoyksiköstä jossain kaupungissa - ehkä Prahassa. Pataljoona oli aseeton - siis ajatus oli jotenkin sinnepäin, että poliittisesti epäilyttävät ymv. ainekset pantiin kyllä varusmiespalvelukseen, mutta eihän sellaisille aseita voi uskoa, joten pidetään sitten sulkeisia vaikka luudilla ja muutenkin ehkä vedetään kaikki läpi kuitenkin enempi muodon vuoksi. Muistelen, että kyllähän varuskunnasta puntiksellekin onnistuttiin pääsemään, joten ei valvonta ylen tiukkaa ollut.

Vastaus

Vastattu
11.11.2013
Päivitetty
11.11.2013

Kysymyksessä esitetystä kuvauksesta tulee ensimmäisenä mieleen Milan Kunderan romaani Žert, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1974 nimellä Tšekkiläinen pila. Kirjan vuonna 2003 julkaistun laitoksen nimi on alkuteoksen mukaisesti yksinkertaisesti Pila.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.