Olen 1950-luvun kristiinankaupunkilainen ja asuin kaupungissa varhaisteinivuosinani vajaat viisi vuotta. Kävin Kristiinankaupungin yhteislyseota…

Kysytty
22.10.2021

Olen 1950-luvun kristiinankaupunkilainen ja asuin kaupungissa varhaisteinivuosinani vajaat viisi vuotta. Kävin Kristiinankaupungin yhteislyseota ja tuo nuorukaistumisaika synpaattisessa pikkukaupungissa on jäänyt unohtumattomaksi muistoihini. Valitettavasti minulla ei ole muistiinpanoja noiden vuosien tapahtumista tai kokemuksista vieläkin kovasti kiehtovasta kaupungista, jotta voisin laittaa jonkinlaisia muistikuvia kirjallisuusmerkintöjen tukemana paperille. Tutustuisin kuitenkin mielelläni kaupungin vaikkapa sodanjälkeisten vuosikymmenten kehityskertomuksiin ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin, mikäli joku minua fiksumpi on sellaisia ymmärtänyt laittaa kirjalliseen muotoon.
Uskon kaupunginkirjastolla olevan hyvät tiedot kaupungin esim. viimeisen sadan vuoden aikaista elämää ja muutosta käsittelevästä kirjallisuudesta. Arvostaisin suuresti, mikäli kirjasto voisi lähettää minulle yhden hyvän ja kattavan tai muutaman tarkoittamaani aikakautta käsittelevän kirjan ja tekijän nimen. Koittaisin omatoimisesti hankkia kirjat luettavakseni.

Vastaus

Vastattu
27.10.2021
Päivitetty
27.10.2021

Kattavaa kirjamuotoista teosta Kristiinankaupungin sodanjälkeisestä historiasta ei valitettavasti ole olemassa.

Pienehkö teos (160 s.) Kristinestad - en småstadsidyll = Kristiinankaupunki - pikkukaupunki-idylli / Olle Haavisto ym., Kristinestads stad 1985, on paikallishistoria ja kuvateos.

Kristiinankaupungin kaupunginkirjastosta kerrotaan, että heillä on kotiseutukokoelma, jonne on koottu aineistoa: artikkeleita yms. Lisäksi kokoelmaan kuuluu paikallislehtien sidottuja vuosikertoja. Mutta kotiseutukokoelman aineistoa ei lainata. Suupohjan Sanomat -paikallislehden vuosikertoja on digitoitu Kansalliskirjaston kokoelmiin, toistaiseksi vain vuosikerrat 1933-1939 ovat saatavilla. Syd-Österbotten paikallislehden vanhat vuosikerrat ovat luettavissa kirjautumistunnuksilla lehden omilta sivuilta, kirjautumisohjeita voi kysellä osoitteesta kundservice@sydin.fi

Tässä lisäksi joitakin Kristiinankaupunkia käsitteleviä kirjoja:

Kristiinankaupungin historia 1 / Anneli Mäkelä ym., Kristiinankaupungin kaupunki 1984, käsittelee 1600-1800-lukuja. 

Purjeiden kaupunki : Kristiinankaupungin merenkulku vuoden 1809 jälkeen / Christer Norrvik, Hannes Virrankoski, Kristiinankaupungin kaupunki 1999, ulottuu kyllä 1900-luvulle, mutta keskittyy siis merenkulkuun. 

Suomalaisia puukaupunkeja. Kristiinankaupunki / Elisa El Harouny ym., Helsinki 1996, keskittyy kaupunkiarkkitehtuuriin.

Etelä-Pohjanmaan työväenliikettä viime vuosisadan lopulta nykypäiviin / Kaarina Vattula, Helsinki, 1976.

Tarinoita / Raimo Ojanperä, Kristiinankaupunki : Omakustanne 1996, sotahistoriaa ja muistelmia 1918 ja 1939-1945.

 

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu

Österbotten tidning https://www.osterbottenstidning.fi/

Yllämainitut teokset löytyvät yhteistietokannasta Finna https://finna.fi/

Kristiinankaupungin kaupunginkirjaston kokoelmat https://fredrika.finna.fi/?lng=fi

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.