Miksi liikennevalojen vihreässä nuolivalossa nuoli on valaistu ja ympärys on musta, mutta keltaisessa ja punaisessa nuolivalossa on toisinpäin?

Kysytty
1.2.2022

Huomasin, että kääntyvien liikennevaloissa on vihreä valo eri tavalla kuin keltaisessa ja punaisessa. Vihreässä nuolivalossa se nuoli on valaistu ja ympärys on pimeä, mutta keltaisessa ja punaisessa toisinpäin. Eli nuoli pimeä ja ympärys valaistu. Miksiköhän näin on?

Vastaus

Vastattu
4.2.2022
Päivitetty
4.2.2022

Liikenneviraston julkaisemassa Maanteiden liikennevalojen suunnitteluohjeessa (2016) kerrotaan yksityiskohtaisesti, millaiset suunnitteluperiaatteet lain mukaan määrittelevät liikennevalolaitteiden rakennetta. Ohjeessa todetaan, että "nuolikuviolla varustetussa opastimessa vihreän valon aukko on nuolen muotoinen", kun taas "punaisen ja keltaisen valon aukoissa toistetaan vihreän nuolen suuntaan osoittava nuoli mustin ääriviivoin." Ohjeessa ei erikseen perustella, miksi vihreän valon rakenteen on poikettava punaisesta ja keltaisesta.

Olettaisin, että nuolikuvioin varustetut valot eroavat toisistaan johtuen värien havaittavuuteen liittyviin tekijöihin. Liikennevalojen suunnittelussa keskeistä on juuri havaittavuus, joten on hyvin todennäköistä, että myös valojen yksityiskohdat liittyvät siihen. Saattaa esimerkiksi olla mahdollista, ettei ilman mustaa ääriviivaa vahvistettu punainen tai keltainen nuoli näy ihmissilmään yhtä hyvin kuin vihreä nuoli.

 

Lähteet

Maanteiden liikennevalojen suunnitteluohje LIVASU 2016. Liikenneviraston ohjeita 37/2016. Liikennevirasto, Helsinki 2016. https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lo_2016-37_livasu_web.pdf (viitattu 4.2.2022)

Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä 379/2020. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20200379 (viitattu 4.2.2022)

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Itselleni on tullut mieleen, että vihreä valo erottuu näin paremmin tavallisesta vihreästä. Nuolivalohan tarkoittaa, että kääntyvällä ajoneuvolla ei ole väistettävää liikennettä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.