Heippa, hevoskirja sarjasta kysyisin, jonka olen valitettavasti hukannut, kirjoittajaa taikka kirjojen nimiä en muista. Kirjassa oli oman muistini mukaan jokin…

Kysytty
15.5.2019

Heippa, hevoskirja sarjasta kysyisin, jonka olen valitettavasti hukannut, kirjoittajaa taikka kirjojen nimiä en muista. Kirjassa oli oman muistini mukaan jokin saari, jonne tyttö lähti perheensä mukana. Hän joutui eroon hevosista, ja inhosi ajatusta. Lopulta saari näyttikin oman puolensa. Se oli ollut ennen kunnon hevoshullujen saari. Saarella alkoi ilmestymään musta hevonen aika ajoin. Ja sitten lapsi/lapset yhdessä kirjoista menivät vanhaan talliin, tutkiskelemaan, ja sieltä löytyi kaikkea tietoa saareen liittyen. Sattuisiko löytymaan mitään tietoa? Yhdestä kirjasta muistan sen, että kansi oli tumman sininen ja musta.

Vastaus

Vastattu
16.5.2019

Varsin lähelle kysymyksessä kuvailtua kirjaa tulee Pollux-hevoskerho-sarjassa ilmestynyt Jenny Hughesin Morvonan hevoslegenda.

"150 vuotta sitten Morvonan saaren edustalle haaksirikkoutui laiva, josta legendan mukaan pelastautui upea hevonen... Vanhan tarinan alkuperä kiinnostaa 15-vuotiaan Tian kirjailijaisää. Niinpä edessä on lähtö Morvonaan."

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Minusta kuvaus vastaa täysin Mariel Pietarisen Saariston suolaiset kyyneleet -kirjaa sarjasta Kavionjälkiä sydämessä. Sinimusta kansi ainakin on!
Toivottavasti löytyy :)

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.