Haluan tiedustella, minkä hintainen (arvio riittää) oli 1800-luvun loppupuolella varakkaamman väen käyttämä nelipyöräinen hevoskärry hevosineen?

Kysytty
12.2.2014

Hei,
haluan tiedustella, minkä hintainen (arvio riittää) oli 1800-luvun loppupuolella varakkaamman väen käyttämä nelipyöräinen hevoskärry hevosineen?

Vastaus

Vastattu
13.2.2014
Päivitetty
13.2.2014

Nelipyöräiset ajelurattaat eli trillat pysyivät varakkaimpia talonpoikaistaloja lukuunottamatta säätyläis- ja kaupunkilaiskulttuurin yksinoikeutena. Hyvän esimerkin niiden hintatasosta antaa Tuuloksen ajokaluteollisuutta ja sen historiaa käsittelevä Lauri Kauppilan kirja, jonka mukaan 1880-90-luvuilla Tuuloksen "rillat" maksoivat 200-225 markkaa ja 1900-luvun alussa 250-300 markkaa. Kaksipyöräisten pinnarattaiden ("turkulaisten" tai "kurikkalaisten") hinta näihin aikoihin oli 140-150 markkaa. Samuli Paulaharjun kurikkalaisia kärrymestareita ja heidän töitään käsittelevän kuvauksen perusteella tämän korkeammalle ei kaksipyöräisten rattaiden hinta kivunnutkaan: "Mutta entiset hyvät hinnat, puolitoistakin sataa markkaa kärryistä, olivat menneen ajan saaliita. Sadalla jo myytiin oikeita pelejä, taisivat jotkut peräkylien kopellosnikkarit myydä hutkia joskus seitsemälläkymmenellä."

Hyvän hevosen hinta 1800-luvun loppupuolella liikkui 500-600 markan tienoilla, niin kuin seuraavasta sanomalehtiraportista Kuopion markkinoilta käy ilmi: "Hevosia oli kaupaksi kohtalaisesti ja jotenkin hyvissä hinnoissa ne olivat; 500, 600 ja ylikin hyvillä hevosilla sai, ja joilla oli jalompia lahjoja, niin niillä sai 1,000 ja enemmänkin."

Lähteet:
Lauri Kauppila, Tuuloksen ajokaluteollisuus
Samuli Paulaharju, Rintakyliä ja larvamaita
Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri
Mikkeli no 6, 16.1.1899

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.