Haluan kylmää faktaa! Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuottaa ihmisuhreja. Yksi kokonainen vuosi on jo kulunut Venäjän aloittamassa murha-operaatiossa. Maailmassa…

Kysytty

Haluan kylmää faktaa!
Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuottaa ihmisuhreja. Yksi kokonainen vuosi on jo kulunut Venäjän aloittamassa murha-operaatiossa.

Maailmassa puhutaan paljon kaikkea. Sovitaan ja luvataan, varsinkin politiikassa, ja ihan vaikka mitä. Mutta lopulta raha ratkaisee kaiken. Kaikki "liian kallis" loppuu. Niin kuin tuloista rippumaton ja tasa-arvoinen terveydenhuolto.

Kuinka paljon Venäjälle on maksanut yksi kuollut, itseään oikeutetusti puolustava, hyökkäykseen alunperin täysin syytön Ukrainalainen?
Sotilaita ja siviilejä voisi tietysti uhreina erotellakin? Mutta ihminen on ihminen.

Ensimmäisestä sotavuodesta löytynee jo tilastoja.
Hinnan voi laskea rahassa, mutta osittaa myös Venäläisiksi kaatuneiksi ja haavoittuneiksi.

Pakotteita ja niiden "hintaa" ei kannata tähän sotkea. Niistä ei tiedä totuutta pirukaan.
Rohkeasti kysyn näin, ja melkoisen satavarmana että vastaajaa ei löydy.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Sodan vielä jatkuessa arviot sodan rahallisista ja inhimmillisistä kustannuksista ovat väistämättä kyseenalaisia. Tarkat faktat saadaan tietää mahdollisesti vasta sodan päätyttyä.

Paljonko hyökkäyssota on maksanut Venäjälle? Tässä artikkelissa [1] on laskettu, että sodan yhdeksän ensimmäistä kuukautta maksoivat Venäjälle noin 82 miljardia dollaria. Tästä on johdettu oletus, että vuoden loppuun mennessä hintalappu oli noin 90 miljardia dollaria eli viisi prosenttia Venäjän bruttokansantuotteesta. [2] Tämä ei itsessään ehkä riitä kattamaan sodan todellisia kustannuksia, sillä joidenkin laskelmien mukaan kustannuksiin pitäisi lisätä esimerkiksi tuhoutuneiden panssarivaunujen, laivojen ja ilma-alusten korvaamisen kustannukset. 

Paljonko venäläisiä on kuollut tai haavoittunut sodassa? Virallisia tilastoja ei ole. Useimpien arvioiden mukaan maaliskuuhun 2023 mennessä Venäjä olisi menettänyt yli 220 000 sotilasta kaatuneina tai haavoittuneina. [3] Luku voi olla ylä- tai alakanttiin. Tässä lähdetään silti siitä oletuksesta, että vuoden 2022 loppuun mennessä Venäjän menetykset olisivat noin 220 000 sotilasta.

Paljonko ukrainalaisia on kuollut sodassa? Tästäkään ei ole luotettavia tilastoja. Ukraina on myöntänyt, että vuonna 2022 sen sotilaita kaatui taistelussa 13 000. [4] Maaliskuun 2023 läntiset arviot liikkuvat noin 17 000:ssa. [3] Siviilikuolemien määrän arvioimista vaikeuttaa sekin, ettei monilta Venäjän miehittämiltä tai taistelujen keskellä olevalta alueelta ole saatu puolueetonta tietoa [5]. Yhdistyneiden Kansakuntien arvio huhtikuussa 2023 oli 8 709 kuollutta siviiliä. Kyse oli kuitenkin vain varmistetuista kuolonuhreista ja raportissa myönnettiin, että luku on todennäköisesti paljon suurempi. [6] Ukrainan hallitus ilmoitti 16 000 siviilin kuolleen vuoden 2022 loppuun mennessä. [7]. Toisaalta hieman myöhemmin se puhui yli 9 000 siviilin kuolemasta [8] ja jotkin arviot puhuvat useammasta kymmenestä tuhannesta uhrista [3]. Varovainen arvio vuoden lopun siviiliuhreista voisi olla siis noin 10 000.

Laskemalla nämä karkeat arviot kylmästi yhteen voidaan sanoa karkeasti, että vuoden 2022 aikana Venäjä olisi surmannut noin 23 000 ukrainalaista. Jokainen surmattu olisi maksanut sille noin yhdeksän ja puoli omaa sotilasta kuolleina tai haavoittuneina sekä hieman neljä alle neljä miljoonaa dollaria.

 

Lähteet:

[1] https://thehill.com/opinion/international/3756097-real-costs-of-russias…

[2] https://dgap.org/en/research/publications/russias-war-economy

[3] https://en.wikipedia.org/wiki/Casualties_of_the_Russo-Ukrainian_War

[4] https://www.rusi.org/explore-our-research/publications/commentary/cost-…

[5] https://newlinesmag.com/reportage/counting-the-dead-in-ukraine/

[6] https://www.ohchr.org/en/news/2023/05/ukraine-civilian-casualty-update-…

[7] https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3650080-more-than-16500-people-kil…

[8] https://www.usnews.com/news/world/articles/2023-01-17/over-9-000-civili…

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

KIIIIIIIIITOS!

Hmm...kannattaisi hieman tutustua sotaan johtaneisiin seikkoihin, ennenkuin tekee noin rankkoja syytöksiä yhden osapuolen päälle. Pitää muistaa, että sodassa on aina kaksi osapuolta ja tässä sodassa niitä on tälläkertaa muitakin ja syitä on useita, eikä vähiten ammattiliittojen talon polttaminen Odessassa 2014 https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000750772.html

Kiitos hyvästä kysymyksestä ja hyvästä vastauksesta. Laskemistapa ja perusteetkin selvisivät ymmärrettävästi. Vastaus on varmasti oikean suuntainen ja käytän itse sen tuloksia vertailulukuna jatkossa. Tarkemmat luvut selvinnevät sitten, kun hyökkääjä lopettaa aloittamansa sodan ja vetäytyy omaan maahansa.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.