Haluaisin tietää, onko ihmisen hautapaikka mahdollista selvittää jotakin kautta? Jos esimerkiksi haluaisin tietää, minne vanha koulukaverini on haudattu, mutta…

Kysytty
23.9.2015

Hei, haluaisin tietää, onko ihmisen hautapaikka mahdollista selvittää jotakin kautta? Jos esimerkiksi haluaisin tietää, minne vanha koulukaverini on haudattu, mutta minulla ei olisi yhteyksiä hänen sukulaisiinsa, voinko saada tiedon jostain?

Vastaus

Vastattu
23.9.2015
Päivitetty
28.1.2019

Hautapaikan selvittäminen on mahdollista. Kuinka vaivatonta se on, riippuu sitten siitä, onko vainajan viimeinen kotipaikka tiedossa.

Jos vainajan kotipaikka tiedetään, hautapaikan selvittäminen kannattaa aloittaa seurakunnan tai seurakuntayhtymän hautauspalveluista. Kunkin seurakunnan hautaustoimi ylläpitää rekisteriä hautausmailleen haudatuista vainajista. Isoimmilla hautausmailla on omat toimistonsa, joista yksittäisten hautojen sijaintipaikkoja voi tiedustella, jos tietää vainajan virallisen nimen, kuolinpäivän tai hautaamisajankohdan.

Mikäli etsitystä tiedetään vain se, että tämä on kuollut, tarvitaan valtakunnallisen väestötietojärjestelmän apua, eli seurakuntien asemesta haudan jäljittäminen on aloitettava maistraateista.

157 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Googleta ssshaudat ja syötä avautuneelle sivulle vaikkapa vain paikkakunta ja sukunimi!

Löysin 4 vuotta sitten Suomen sukututkimusseuran sivut jossa pystyi mennä luettelossa olevalle hautausmaalle. sitten syötät sukunimen
etukirjaimen esim A , kuvitellaan että se olis vaikka Aaltonen. sivulta tuli sitte kaikki A :lla alkavat haudat akkosjärjestyksessä , sielta sitten skrollata vain haettu kohde. Siellä oli jopa valokuva haudasta..... Mutta kuten aina , niin joku ¤%&#ootti oli tuostakin ottanut herneen nenään vedoten ties mihkä yksityisyyteen ja niimpä se sitte on poistettu , eikä enää toimi. linkki oli tämä http://www.genealogia.fi/haudat/... Netistä löytää muuten Ruotsin haudat , linkki https://www.svenskagravar.se/ . Tuolta katselin siskoani , jonka nyt kyllä tiesin muutenkin. Tosin saurakunta tai ainakin jotain hajua pitää oola seudusta , ettei kaikkia tarvii kahlata läpi.

Kyllä SSS:n hautakivien kuvat on yhä edelleen nähtävissä
http://haudat.genealogia.fi/php/indexs.php
Siellä ei tietenkään ole kaikkia hautausmaita eikä kaikkia hautoja, koska se on muodostettu vapaaehtoisten luovuttamista kuvista.

Helsingin seurakuntayhtymän alueelta löytyy haudat helpoimmin hautahaku.fi palvelusta
https://www.hautahaku.fi/

Hautahaussa ei ole kaikkia Suomen hautoja.

Hyvä huomautus. Mainittu hakupalvelu on viime vuosina laajentunut Helsingin ulkopuolellekin, mutta hitaasti. Syksyllä 2023 luetellaan paikkakuntina Helsingin lisäksi vain Espoo, Hyvinkää, Kuopio, Pori, Seinäjoki, Tampere, Vaasa ja Ylöjärvi.

Mutta hautahausta poistuvat sellaiset haudat, jotka on otettu uusiokäyttöön. Eli kovin vanhoja hautoja ei voi löytää, koska hautapaikka on yleensä voimassa nykyisin vain 25 vuotta. Syytä on kysytty, miksi myös näitä vanhoja hautapaikkoja ei voi pitää rekisterissä ja vastaus oli se, että uuden vainajan omaiset voisivat pahastua, jos samaan hautaan olisi merkitty useita, täysin omaisille tuntemattomia vainajia. Ehdotimme, että siirrettäisiin nuo poistetut haudat/hautakivikuvat vaikka toiseen tietokantaan, josta niitä voisi hakea, tai edes luettelo poistetuista haudoista. Asiaa kuulemma pohditaan.

Onko näitä poistuneita hautapaikkoja mahdollista löytää enää mistään, esimerkiksi seurakuntien arkistosta? Haluaisin löytää isoisoäitini haudan paikan, joka on poistettu käytöstä. Tiedän kunnan ja kuolinpäivän (1930-luku).

Ruotsissa hautahaku näkyy ulottuvan maan pohjoisosaankin. Pelkällä etu- ja sukunimellä löysin sieltä edesmenneen tätini tietojen lisäksi hänen puolisonsa ja heidän vauvana menehtyneen lapsensa syntymä-, kuolin- ja hautauspäivän; paikkakunta, hautausmaa, haudan koordinaatit siellä. Tarvitsi vain kirjoittaa tädin nimi ja valita esiin tulleesta listasta paikkakunta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.