Haluaisin tietää milloin kulki viimeinen evakkojuna Valkjärveltä Viipuriin?Mihin aikaan se ljuna saapui Korpiojalle? Juna seisoi papulan sillalla, kun viipuria…

Kysytty
2.11.2011

Haluaisin tietää milloin kulki viimeinen evakkojuna Valkjärveltä Viipuriin?Mihin aikaan se ljuna saapui Korpiojalle? Juna seisoi papulan sillalla, kun viipuria pommitettiin. Ihmiset vietiin turvaan päivän ajaksi viipurin lääninvankilaan. Pommituksessa tuhoutui junan viimeinen vaunu.
Mistä tietoja on saatavissa?

Vastaus

Vastattu
4.11.2011
Päivitetty
4.11.2011

Valkjärvi kuului Viipurin suojeluskuntapiirin alueeseen. Piiri sai tehtäväkseen laatia ja tarkistaa operatiiviset evakuointisuunnitelmat. Työn aikana luetteloitiin elollinen ja eloton materiaali. Kuljetustarpeet laskettiin. Kuljetusvälineiden määrä arvioitiin ja kuormausasemat tarkistettiin. Oli tarkoitus mm. ohjata Kannakselta lähtevät evakkojunat yhtä matkaa suoraan purkuasemilleen Koti-Suomeen ja huolehtia siitä, että saman kunnan evakot ohjattaisiin samaan sijoituskuntaan. Suunnittelijoiden työpäivät olivat pitkiä, esimerkiksi vuonna 1943 klo 8-21, eikä vapaapäiviä pidetty.

Junanvaunuista ja hevosista oli puutetta. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua 9.6.1944 suomalaisia joukkoja kuljetettiin itään päin ja junat tulivat tyhjinä takaisin, vaikka asemilla evakkoon lähtijät tavaroineen ja kotieläimineen odottivat pääsyä pois Kannakselta. Palaavia junia ei voitu käyttää tähän tarkoitukseen, koska ei ollut aikaa kuormaukseen. Lisäksi junia, rautateitä ja asemia pommitettiin aktiivisti, mikä häiritsi toimintaa ja aiheutti tappioitakin.

Onni Uskelinin kertomuksen (internet, Onnin sotatie) mukaan viimeinen matkustajajuna olisi lähtenyt Valkjärveltä 15.6.1944, kellonaikaa ei mainita. Maaskolan ratapihaa on kuitenkin pommitettu 14.6., jonka jälkeen rautatiekuljetukset Viipurin kautta lopetettiin. Jo kuormattavana olleiden junien sallittiin kuitenkin lähteä liikkeelle yön aikana. Valkjärven pitäjän eteläisten kylien evakuointi päättyi 15.6. ja muiden kylien tyhjentäminen lopetettiin 17.6.

Kysyjän toivomaa vastausta viimeisen junan tarkkoihin kulkuajankohtiin ei valitettavasti löytynyt. Arvelen kysymyksen sisältämien yksityiskohtien olevan peräisin paikalla olleiden henkilöiden kertomuksista.

Aikalaisten kertomuksia löytyy useista kirjastoista, mutta tähän tarkoitukseen oikeiden teosten etsiminen vaatisi runsaasti aikaa, koska aineistoa ei ole aina asiasanoitettu niin tarkkaan, jotta sopiva teos löytyisi kokoelmasta hakutietojen perusteella.
Osa muistelmista on kerätty henkilöiltä, jotka olivat lapsia tai nuoria vuonna 1944. Heidän kertomuksissaan on usein paljon yksityiskohtia, mutta päivä- tai kellomääräinen ajoitus saattaa puuttua.

Ehdotan tutustumista Kansallisarkiston hallussa oleviin eri joukko-osastojen sotapäiväkirjoihin, ilmasuojeluviranomaisten ja suojeluskuntapiirien arkistoihin sekä sotilashallintopiirien asiakirjoihin. Kansallisarkistosta löytyy myös Rautatiehallituksen arkisto.
http://www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/kansallisarkisto/.

Lähdekirjallisuutta:
- Ahokas, Osmo: Karjalan kannaksen evakuointi. 2004. (hyvä lähdeluettelo, jossa mainitaan mm. Viipurin suojeluskuntapiirin esikunnan evakuointiupseerin Seppo Härmälän käsikirjoitus Kannasta evakuoimassa, 2001).
- Raevuori, Antero: Hyvästi Viipuri. Karjalan kaupungin kohtalonvuodet 1939, 1941 ja 1944.

Evakuointiorganisaatiosta ja alueen sotilaallisesta toiminnasta:
- Länsman, Seppo: Kuljetukset ja kuljetusten johtaminen Suomen sodassa vv 1941-1944 (1969).
- Jatkosodan historia, osat 4 ja 6.

Kysymykseen vastattaessa ei ollut käytettävissä teos
- Seppänen, Unto (toim.): Valkjärvi. Pitäjä kohtaloitten kannaksella. (1955).

Jatkosodan aikana TK-kuvaajat ja –elokuvaajat tallensivat sodan tapahtumia, joskin joutuivat luonnollisesti väistymään taistelutoimien alta. Mahdollista valokuva-aineistoa voi kysyä Puolustusvoimien kuvakeskuksen arkistosta:
Kuva-arkiston tutkijatilan varaukset ja vierailuluvat:
Arkistonhoitaja Päivi Vestola, puhelin 0299 530342
Arkistonhoitaja Janne Hallikainen, puhelin 0299 530343,
sähköposti: kuvakeskus(at)mil.fi

Sotien aikainen puolustusvoimien tuottama elokuvamateriaali on sijoitettu Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon, http://www.kava.fi/

Valkjärveläiset perustivat sodan jälkeen Valo-Säätiön entisten kuntalaisten ja heidän jälkeläistensä henkisen ja taloudellisen kehityksen tukemiseen ja edistämiseen. Myöhemmin säätiön nimi muutettiin Valkjärvi-Säätiöksi, joka toimii edelleen aktiivisti. Luovutetulla Valkjärvellä on kotisivut: http://www.kolumbus.fi/valkjärvi.luovutettu/index.htm

http://www.evakkoinstituutti.fi/ evakkokertomuksia eri paikkakunnilta.

9 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.