Haluaisin opiskella oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa kirjastonhoitajaksi. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, ja opiskellut muun muassa…

Kysytty
28.12.2013

Haluaisin opiskella oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa kirjastonhoitajaksi. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, ja opiskellut muun muassa suomen kieltä, kirjallisuutta ja mediaa. Onko tämänkaltaista täydennyskoulutusta saatavissa (ilmeisesti täydennyskoulutus on kehittynyt ainakin viime vuosien aikana runsaasti) ja mistä asiasta voisi saada lisätietoja?

Vastaus

Vastattu
30.12.2013
Päivitetty
30.12.2013

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet työskentelevät kirjastossa tavallisesti kirjastonhoitajan tms. nimekkeellä. Kunnan kirjasto- ja tietopalveluista vastaavalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot. Asetuksella nro 513/13.6.2001 säädettiin, että kirjastolaitoksesta vastaavalla voi ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi olla myös ammattikorkeakoulussa suoritetut ammatilliset vähintään 35 opintoviikon mukaiset opinnot: http://www.minedu.fi/OPM/Kirj...?lang=fi
Hyvä kooste korkeakoulutason koulutuksesta löytyy: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/Korkeakoulutas…
Kirjastoalan oppilaitosten sivuille pääsee tästä: http://www.kirjastot.fi/fi-FI...piskelu/

Oppisopimuksesta on kysytty aiemminkin: http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=76e836a9-b0fc-451…
Nytkään en löytänyt sellaista oppilaitosta, joka suoraan mainostaisi oppisopimuskoulutusta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle. Varmaan kannattaa ottaa suoraan yhteyttä sekä mahdolliseen oppisopimuspaikkaan että opintoja tarjoaviin oppilaitoksiin ja kysellä lisätietoja. Onnea matkaan!

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.