Haluaisin löytää nimet ja mahdollisesti myös sanat kahteen lastenlauluun. Toisesta lastenlaulusta en muista muuta kuin että se kertoo nukesta, joka on hylätty,…

Kysytty
11.5.2012

Hei! Haluaisin löytää nimet ja mahdollisesti myös sanat kahteen lastenlauluun.

Toisesta lastenlaulusta en muista muuta kuin että se kertoo nukesta, joka on hylätty, mutta joka yö (tai mahdollisesti täydenkuun aikaan) tanssimaan, kun ihmiset nukkuvat. Kyseinen laulu ei ole laulu nimeltä "Hyljätty nukke", joka alkaa näin, että "uuden nuken saanut pikku Maija on". En muista tuosta laulusta muuta kuin kuin sen, että sekin kertoo hylätystä nukesta, joka nousee tanssimaan joko aina joka yö tai sitten vain täydenkuun aikaan.

Toisesta laulusta muistan vain sen verran, että se alkaa jotenkin näin: "Kettu itki poikiansa, allapäin pahoilla mielin".

Vastaus

Vastattu
16.5.2012
Päivitetty
3.2.2018

Emme valitettavasti löytäneet tietoa ensimmäiseksi mainitsemastasi laulusta. Tietäisikö joku sivustomme lukijoista vastauksen?

Jälkimmäiseen lauluun löytyi kaksi vaihtoehtoa:

"Ketun valitus"
1. Kettu itki poikiansa
kiven päällä kyykykllänsä,
kahden kaupungin välillä
kahen kirkon kuuluvilla.

2. Kun ei poikani menisi
pitkähännät piipottaisi,
noille vieraille
kaupunkien kartanoille.

3. Siellä nuoli noppajaisi
tinapalli paiskoaisi,
siellä surma suin pitäisi
kova kuolo kohtajaisi.

http://www.angelfire.com/realm2/aamu/kannel/Kettu.jpg

toinen versio kuuluu:

"Kettu itki poikiansa, alla vuoren voivotteli:
Nyt on mun poikain herrasmiehen hartioilla,
valtamiesten vaatteina, piispan pitkinä hihoina!
Jo minä sanoin ketullen, jot' ei piä mäelle männä:
Siel' omp' mäki täynnä mäntäpäitä,
pyssymiehet pyllyllään, katosmiehet kallellaan."

http://metsanpeitossa.blogspot.com/2009/06/kettu-itki-poikiansa.html

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

HYLJÄTTY NUKKE
Uuden nuken saanut pikku Maija on
sinisilmän, keltakiharaisen
Ja nyt Maijalla on riemu rajaton
Silmät säihkyy, posket punoittaa
Uusi nukke niin hienona kulkee
ja se silmiään aukoo ja sulkee
Ja niin kaunis se on hymyssään tosiaan
et ei lie vertaistaan!
Mutta unhottuna, hyljättynä aivan
vanha nukke kotinurkassansa on
Sen pää on alas painunut,
se laulavi murheissaan:
"En enää leikkiin kelvannut,
näin yksin nyt olla saan.
Olin kerran mä Maijalle rakas
jospa päivänkin taas saisin takas!
Jollei muuta niin kaunis ja puhtoinen
ja aina iloinen!
Vaan nyt on vaatteet kuluneet
ja pois puna poskiltain
Nyt kaik ovat mut hyljänneet
oon turha ja arvoton."
Mutta pikku Maija on niin herttainen,
hänpä noutaa nuken surevaisen
Uuden nuken seuraan kun hän viepi sen,
kohta ilolaulut kajahtaa!
Lalalallalalallaa, kaikki yhdessä tahtia tallaa!
Lapsikullat, te nukkea vanhaakin
siis kohdelkaa hellimmin!

Sorry, etsin itse Georg Malmstenin "Hyljätty nukke"-laulun sanoja ja lisäsin ne v ahingossa tähän. Mutta ei kai tuo paljon haittaa.

Sorry, etsin itse Georg Malmstenin "Hyljätty nukke"-laulun sanoja ja lisäsin ne v ahingossa tähän. Mutta ei kai tuo paljon haittaa.

Hei!
Kyseessä on Pete Paukku ja Piparminttu-bändi. Kappale on lastenlaulu ja sen nimi on tanssiva nukke.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.