Etsin vanhaa lastenkirjaa jota äiti luki pienenä. Kirja kertoo kahdesta siskosta josta yksi on kiltti ja toinen paha. Kirjan lopussa tonttu kataa terva (tai…

Kysytty
10.8.2015

Etsin vanhaa lastenkirjaa jota äiti luki pienenä. Kirja kertoo kahdesta siskosta josta yksi on kiltti ja toinen paha. Kirjan lopussa tonttu kataa terva (tai jotain vastaavaa) ilkeän tytön päälle ja kaataa kultaa kiltin tytön päälle. Muistaakseni se kiltti tyttö auttaa tonttua ja se ilkeä ei auta.

Vastaus

Vastattu
11.8.2015
Päivitetty
11.8.2015

Aihe, johon kaivattu kirja perustuu, löytyy sekä suomalaisesta kansansadustosta että Grimmin veljeksiltä. Kultatyttö ja tervatyttö -nimisenä kansansatu löytyy muutamasta vanhasta alakoulun lukukirjasta. Kerttu Mannisen uudelleenkertomia kansansatuja sisältävässä kokoelmassa Orpotyttö ja taikapuu ja muita suomalaisia kansansatuja sen nimenä on Avannolla kehrääjät. Grimmin saduista pääpiirteissään sama tarina löytyy sekä nimellä Holle-muori että Kaivolla kehräävät sisaret (esimerkiksi kirjassa Grimmin kauneimmat sadut).
Holle-muorista on julkaistu ainakin kolme kuvakirjaversiota, jotka sisältävät vain tämän yhden tarinan: Alberto Solsonan kuvittama Rouva Holle (Mestarikustannus, 1981), Bernadetten kuvittama Rouva Pyry (Kustannus-Mäkelä, 1985) ja Svend Otto S.:n kuvittama Holle-muori (WSOY, 1988). Missään löytämistäni versioista tosin ei ole tonttua, vaan - niin kuin tarinoiden nimistäkin voi päätellä - autettavana ja auttamatta jätettävänä on vanha nainen. Voisikohan kaivattu kirja tontuttomuudesta huolimatta olla jokin näistä kolmesta?

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.