Etsin luetteloa kirjoista, jotka Elias Lönnrot on aikanaan lahjoittanut Sammatin kirjastolle ja koululle. Ne ovat Sammatin kirjastossa, mutta sieltä ei…

Kysytty
20.7.2008

Etsin luetteloa kirjoista, jotka Elias Lönnrot on aikanaan lahjoittanut Sammatin kirjastolle ja koululle. Ne ovat Sammatin kirjastossa, mutta sieltä ei luetteloa ole saatavissa.

Vastaus

Vastattu
25.7.2008
Päivitetty
18.7.2018

Elias Lönnrot määräsi testamentissaan 27.4.1882, että hänen kuolinpesänsä kirjoista saisi Ida-tytär valita ensiksi ne, jotka tarvitsi, ja sen jälkeen saisi Helsingin yliopiston kirjasto ottaa osan. Loput kirjat määrättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haltuun. Seura sai pitää itsellään, mitä halusi, mutta sen kuului myös jakaa yleishyödyllisiksi arvioimiaan teoksia kirjastoille ja kouluille.

Ida-tyttären ja Helsingin yliopiston kirjaston osuus Lönnrotin kirjakokoelmista jäi vajaaseen sataan niteeseen. Suurin osa, 2 524 kirjaa, 17 karttaa ja 26 nippua pienpainatteita, siirtyi SKS:lle. SKS piti itsellään kuutisensataa kirjaa ja lahjoitti muut 1 900 parillekymenelle oppilaitokselle ja koulukirjastolle, lähinnä niille paikkakunnille, joissa Lönnrot oli elinaikanaan oleskellut ja toiminut. Nämä tiedot ovat luettavissa Aarne Anttilan elämäkertateoksesta "Elias Lönnrot: elämä ja toiminta" (1931).

Lahjoitetuista 1 900 kirjasta sai Sammatin kansakoulu ainakin 16 - todennäköisesti enemmänkin. Lahjoitukset on merkitty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa säilytettävään "Lönnrotin kirjasto" -luetteloon, jota voi tutkia erillisen hakemistoluettelon (nro 275c) avulla. Pari lahjoitusta jää luettelossa epäselviksi. SKS:n Toimituksia -sarjan [8] saajiksi on merkitty Oulun suomalainen alkeiskoulu, Helsingin tyttökoulu ja Sammatin kansakoulu. Sammatti ilmeisesti sai sarjan osista ne, jotka jäivät Oululta ja Helsingiltä jäljelle - mitkä, se ei käy ilmi luettelosta. Mikkelin ilmoituslehden [10] kohdalla luettelomerkintä on epäselvä, joten emme voi varmuudella sanoa, onko sitä annettu Sammattiin.

Sammatin kansakoululle lahjoitettujen kirjojen ja muiden julkaisujen tiedot ovat, siinä muodossa kuin niitä on Seuran Kirjallisuusarkistossa säilytettävään Lönnrotiana-arkiston asiakirjaan numero 274 merkitty, seuraavat:

[1] J. Krohn. Suomen Wirsikirjan Historia. H:ssä 1880. Häftav. 8:o
[2-3] Elias Lönnrot. Muutoksen ehdotuksia Uuteen Suomalaiseen Virsikirjaan. Turussa 1870. Häftav. [2 Sammattiin.]
[4] Edvard Man. Ahtisaarnoja, Suomentanut Karl Gust. Leidenius. Turussa 1861. Häftav. 8:o
[5] Suomalainen Wirsikirja. H:ssä 1846. Inb 12:o
[6] Evangeliumit ja Epistolat. H:fors ja Åbo. 1820. Inb. 12:o
[7] E. G. Palmén. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran viisikymmentävuotinen toimi ynnä Suomalaisuuden edistys 1831 - 1881. H:ssä 1881. Häftav. 8:o
[8] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia I - LXV Osat / Bland hvilka dock saknas 7 - 9, 11, 13, 15, 16, 18, 22, 26, 42, 43, 56, andr. upp. 34, 44, 58 Osat / af en del osat finnes flera exemplar. - Hela samlingen är dels inbunden dels ombunden / H:fors 1834 - 1883. 8:o & 4:o [Oulun suom. alk k ; Ylimääräiset osat annetaan Hels. tyttök. ; Sitten: Samm. koulut]
[9] Luonnotar, Kuukauslehti. Kansan hyödyksi ja Huviksi. H:ssä 1863. Inb. 4:o [tillsammans]
[10] [Lahjoitusmerkintä epäselvä:] Mikkelin Ilmoituslehti. 1862 ja 1863 20/2 / toimittaja Rob. Jn v. Fieandt / Mikkelissä 1862. samt
[11] Axel Berner. Tietosanomia Suomen kansalle - 1871. H:ssä. Inb. 4:o
[12] Elias Lönnrot. Wanhoja ja Uusia Wirsiä suomalaisen Wirsikirjan korjaamista warten toimittanut ja tärkeimmillä selityksilla varustanut. Turussa 1865. Häftav. 6 exx. 8:o
[13] Lisäyswirsiä Uuteen Suomalaiseen wirsikirjaan nuottien kanssa. H:ssä 1868. Häftav. 8:o
[14] Biblia, se on: Pyhä Raamattu, Wanha ja Uusi Testamentti. H:ssä 1867. Inb. 8:o
[15] Elias Lönnrot, Wanhoja ja Uusia Wirsiä Suomalaisen Wirsikirjan korjaamista warten. Turussa 1865. Häftav 31 exemplar. 8:o [31 kappaleesta on SKS pitänyt 2 ja lahjoittanut 29. Omansa ovat saaneet ilmeisesti kaikki koulut ja kirjastot, joihin Lönnrotin kotikirjaston niteitä on annettu.]
[16] J. H. Eklöf. 200 wuotinen Almanakka. H:ssä 1852. Häft 8:o
[17] Publio Virgilio Maronin tekemän Aieneiis Runon toinen jakso. Suomentanut Dr Samuel Roos. Turussa 1869. Häftav. 2 exemplar. 8:o
[18] Laulun Soittaja. 2. H:ssä 1856. Häftav. 8:o

Kuolinpesästä jaettujen kirjojen luettelossa on erikseen myös nelisivuinen luettelo Sammatissa sijainneen Lönnrotin tyttökoulun tai emännyyskoulun saamista kirjoista. Se näyttää sisältävän 66 kirjaa tai muuta painotuotetta - niteiden erillisyyttä ei luettelosta voi aina päätellä. Nimekkeitä on joka tapauksessa 51. Useita teoksia, muun muassa Kansanvalistusseuran kalenteria 1881 - 1884, annettiin tyttökoululle useita kappaleita.

Lönnrotin tyttökoulun saamat 51 nimekettä ovat seuraavat. Nämä sisältyvät Lönnrotiana-arkiston luetteloon numero 275d. Alkuperäinen luettelo on seikkaperäisempi; mikrokortilta tulostetun kopion originaalista voi pyytää SKS:n kirjastosta osoitteesta kirjasto at finlit.fi. Myös Kirjallisuusarkistomme auttaa mielellään, arkiston tietopalvelu vastaa arkisin klo 10-16 numerossa 0201 131 262; muut yhteystiedot ovat osoitteessa http://www.finlit.fi/yhteys/kia_yht.htm .

[1] E. L. Kuusikolmatta Haluttua Wirttä. 1870
[2] Elias Lönnrot. Wanhoja ja Uusia Wirsiä. 1865
[3] Kristillinen Päiväkirja (Almanakassa olevista nimistä). 1837
[4] Uusi Suomalainen Wirsikirja: Armossa asetetun komitean toinen ehdotus. 1871
[5] Krist. G. Barth. Kristill. kirkkohistoria. 1859
[6] Kansanvalistusseuran Kalenteri 1881 - 1884. [4 kpl]. 1883
[7] G. A. Gottlund. Otava 1 & 2 osa. 1831-32
[8] E. L. Wäliaikainen Suomalainen Wirsikirja. 1883
[9] E. L. Kunnioitettavat Suomalaisen Wirsikirjan komitean kanssajäsenet. 1870
[10] J. L. Runebergin Hirven-ampujat. 1856
[11] Uusi Testamentti. 1857
[12] Muistelmia Ihmisten elosta kaikkina aikona. Ensimäinen kirja. 1836
[13] Yrjö Koskinen. Nuija Sota, sen syyt ja tapaukset I & II. 1857 - 59.
[14] Yrjö Koskinen. Oppikirja Suomen Kansan Historiassa. 1869
[15] Yrjo Koskinen. Yrjö Maunu Sprengprotenistä ja Suomen itsenäisyydestä. 1870
[16] Ilmiö : yleistajuinen aikakauslehti. 1881
[17] Warpunen : Sanaisia Suomen Lapsille. 1860
[18] Koti ja koulu: Suomen Lasten Kasvattajille. 1864
[19] Elias Lönnrot. Wanhoja ja Uusia Wirsiä Suomalaisen Wirsikirjan korjaamista warten toimittanut ja tärkeimmillä selityksillä varustanut. 1865
[20] Elias Lönnrot. Kantele taikka Suomen kansan sekä wanhoja että nykyis Runoja ja Lauluja. Kolmas osa. 1830
[21] Elias Lönnrot. Mehiläinen 1839 & 40.
[22] Maiden ja Merien takaa v. 1864 - 1866 ja Ilmarinen 1867.
[23] Elias Lönnrot. Wanhoja ja Uusia Wirsiä Suomalaisen Wirsikirjan korjaamista Warten. 1865
[24] Fredrik Gabriel Hedberg. Werklärans Wederläggning och Evangelii Försvar. 1847
[25] J. L. Runeberg. Vänrikki Stoolin Tarinat. 1nen osa, 2nen osa. 1867-1879
[26] N. Järvinen, J. Päivärinta. Kirkollinen Kuukauslehti v. 1881 No 1 - 12. 1881-82
[27] G. F. Weiland. Karte von Europa. Südl. und Östl. Theil.
[28] F. J. Inberg. Suomen Suuriruhtinaanmaan Kartta v. 1875.
[29] Landtmäteri-Öfverstyrelsens i Finland stora "Finlands karta".
[30] Albert und Carl Gräf. Europa, Politische Übersicht.
[31] von Suchtelen. Karta öfver Finland 1808 (åtföljer hans 1808 års krigs historia).
[32] J. A. Friis. Ethnographisk kart over Finmarken No 1. 1861
[33] G. Thilén. Kuopion läänin kartta. Ensimmäinen osa. Savon ja Hämeenmaa. 1861
[34] F. W. Streit. Charte von dem Europisch-Russischen Reiche. [Vuosiluku tahran peittämä.]
[35] En på duk uppdragen mindre rysk karta ofver trakten kring Novgorod och en del af Petersburgska guvernementet.
[36] På duk uppdragna Wäggkartor öfver Asien, Afrika, Amerika och Europa, i 4 blad.
[37] A. W. Eklund. Karta öfver Storfurstendömet Finland. 1840
[38] Kalevala. 1866
[39] Suomen kansan loitsurunoja. 1880
[40] Suomen kansan arvoituksia. 1844
[41] J. Krohn. Suomalaisen Kirjallisuuden historia. I Kalevala. 1884
[42] A. Nylander. Kertomuksia Suomen historian alalta. 1865
[43] F. Bässler. Pyhän Vapahtajamme syntymämaa rajamainensa. 1857
[44] Muistelmia ihmisten elosta kaikkina aikoina. 1836
[45] Ekelund. Oppikirja vanhan ajan historiassa. 1865
[46] J. F. Granlund. Suomen historia ja maantieto. 1870
[47] Valittuja Sananlaskuja nuorisolle. 1869
[48] Lukemisia kansalle. 1855
[49] Lasten Suometar. 1856-67
[50] Lukemista nuorisolle 1856 ja Rauhan sanansaattaja 1856
[51] J. Krohn. Kertomuksia Suomen historiasta III. 1876

19 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.