Etsin lastenkirjaa (mielellään kuvakirja), jonka avulla alle kouluikäisen lapsen kanssa voisi käsitellä omaa erityisyyttä ja hahmottaa, että hän ei ole ainut…

Kysytty
23.10.2019

Hei,
etsin lastenkirjaa (mielellään kuvakirja), jonka avulla alle kouluikäisen lapsen kanssa voisi käsitellä omaa erityisyyttä ja hahmottaa, että hän ei ole ainut. Lapsella on kielenkehityksen pulma, eikä hän puhu samalla tavalla kuin muut vaan käyttää apuna kuvia ja viittomia. Itselleni tuli ainoastaan mieleen Camilla MIckwitzin Hei, jossa tyttö käyttää viittomia; onkohan mitään muita samantyyppisiä kirjoja olemassa?

Vastaus

Vastattu
23.10.2019

Camilla Mickwitzin kirjassa Hei tarina etenee viittomien tuella. Samantyyppisiä kirjoja ovat Mette Newthin Noora ja sanat, Raija Nokkalan Satuja viittomakielellä sekä teos Viitottuja satuja ja lauluja. Kaikki kolme teosta ovat lainattavissa Jyväskylän kaupunginkirjaston varastokokoelmasta. Sopivaa katsottavaa voisi löytyä myös viittomakielisen kirjaston lasten sivuilta.

Edellisten lisäksi luettavien listalle voisi nostaa erilaisuutta yleisellä tasolla käsitteleviä lasten kuvakirjoja.

Esimerkiksi:
Kallioniemi, Tuula: Neljä muskelisoturia
Kirkkopelto, Katri: Molli ja kumma
Newson, Karl: Karhu on karhu (tai ehkä joku muu...)
Nousiainen, Inka: Olematon Olga
Schomburg, Andrea: Erilaiset ystävät
Vierula, Hertta: Hännänkääntötemppu

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.