Etsin kuvitettua lastenkirjaa, jota minulle luettiin 90-luvulla. Kirjan päähenkilönä on nalle, joka unohtuu pojalta (?) saareen. Nalle aloittaa elämänsä…

Kysytty
26.7.2017

Etsin kuvitettua lastenkirjaa, jota minulle luettiin 90-luvulla. Kirjan päähenkilönä on nalle, joka unohtuu pojalta (?) saareen. Nalle aloittaa elämänsä saarella ja hokee useampaan kertaan "voi lirupuro ja hapantatti" sekä "käkkymäntyräinen". Meri huuhtoo Nallen seuraksi valkoisen tyttönallen sekä tälle valkoisen peilipöydän. Lisäksi äitini muistelee, että nallen omistaja olisi saapunut saarelle etsimään nallea mutta nalle piiloutuu huomattuaan, että toinen pehmolelu on jo päässyt suosikiksi. Mistähän teoksesta mahtaisi olla kysymys?

Vastaus

Vastattu
26.7.2017
Päivitetty
26.7.2017

Kaivattu teos on Aira Savisaaren kirjoittama ja Pirkko Vainion kuvittama Hemppa (Sanoma, 1989).

"Hemppa oli koko ikänsä ollut Kallen uninalle. Mutta nyt Kalle oli unohtanut sen saareen. Hemppaa pelotti. Miten se tulisi toimeen yksin autiolla saarella, kun oli tähän asti viettänyt päivänsä lelulaatikossa tai päiväpeiton mykkyrässä tai keittiön kaapissa kattilassa. Vaan yritettävä oli. Hemppa kyhäsi majan, opetteli onkimaan ja marjastamaan, istui iltaisin nuotiolla ja haisteli tuulia. Vähitellen se rupesi oikein rakastamaan uutta vapauttaan, uutta itsenäisyyttään."
"Eräänä myrskyisenä päivänä aallot viskasivat rantaan keltaisen pyykkisaavin. Joka puolella saavin ympärillä lojui pikkuruisia kenkiä. Vähän kauempana näkyi kampauspöytä ja pieni punainen piano. Pianon takaa pilkistivät korvat, valkoiset ja märkinäkin sirot. Hemppa oli saanut saarelleen toverin..."

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.