Etsin kirjaa, jonka luin 90-luvulla. Kirja oli ainakin Leppävaaran kirjaston kokoelmissa ja hämmentävästi lastenosastolla, sillä aihe oli rankka, eli lasten…

Kysytty
9.9.2021

Etsin kirjaa, jonka luin 90-luvulla. Kirja oli ainakin Leppävaaran kirjaston kokoelmissa ja hämmentävästi lastenosastolla, sillä aihe oli rankka, eli lasten hyväksikäyttö. Toki tarina oli kirjoitettu lastentasoisesti- päähenkilöä ja hänen parasta kaveriaan uhkasi päähenkilön isä, eikä varsinaisesti kerrottu, mitä kävi, vain päähenkilön ja hänen kaverinsa kiusaantuneisuudesta, kun isä halusi halailla vähän liikaa. Päähenkilön nimi oli Rikka-muori, tai sillä isänsä häntä kutsui. Rigmor saattoi olla oikea nimi? Päähenkilö saattoi kiivetä puuhun/lukittautua vessaan, kun ahdistui. Kirja oli mielestäni pohjoismaalainen, ehkä Norjasta? Muistakaseni lopussa päähenkilön kaveri kertoi äidilleen, että tämän isä tuli liian lähelle halailemaan.

Kirjan nimi oli punainen jotain, eli ehkä punainen tupa, punainen huone, punainen talo. Mikä ihme tämä oli? Kansikuva oli maalaus vakavan näköisestä tytöstä.

Vastaus

Vastattu
9.9.2021

Kirja on norjalaisen kirjailijan Erna Oslandin Punaisen huoneen tyttö (Tammi 1994).

Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa teosta kuvaillaan näin:

"Rikkan elämää varjostaa raskas salaisuus. Rikkan isä käy yötöissä. Hän on aina kotona iltapäivisin, kun Rikka tulee koulusta. Rikka ei puhu asiasta edes parhaalle ystävälleen Rigmorille. Mutta Rigmor aavistaa asioita ja antaa Rikkan äidille vinkin."

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.