Etsin kirjaa, joka on luettu 80-luvulla. Kirja on jonkinlainen dystopia työelämästä tai lähinnä työn puuttumisesta. Juoni jotenkin näin: yhteiskunnassa paljon…

Kysytty
3.11.2017

Hei!
Etsin kirjaa, joka on luettu 80-luvulla. Kirja on jonkinlainen dystopia työelämästä tai lähinnä työn puuttumisesta. Juoni jotenkin näin: yhteiskunnassa paljon työttömyyttä ja työssä olevien joukosta palkittiin mestarityöntekijä. Sitten tämän parhaan työntekijän työtapa ja -menetelmät tutkittiin tarkoin ja sitten sen mukaan tehtiin robotti. Tämän seurauksena loputkin työntekijät paras työntekijä mukaan lukien joutuivat työttömäksi. Olisiko ollut Vonnegutin kirjassa?

Vastaus

Vastattu
7.11.2017
Päivitetty
7.11.2017

Lähimmäs kysymyksessä muisteltua juonta taidetaan päästä Vonnegutin kirjassa Sähköpiano (Tammi, 1981). Kirjan ensimmäisessä luvussa on jakso, jossa kirjan päähenkilö Paul Proteus tarkastelee Iliumin Tehtaitten automaattisorveja ohjaavaa nauhaa, johon ”oli tallennettu mestarisorvarin liikkeet hänen valmistaessaan vajaan hevosvoiman tehoisen moottorin akselia”. Hän muistelee, kuinka ”työnjohtaja oli näyttänyt heille parhaimman miehensä -- ja leikkiä laskien lahjakkaat nuoret miehet olivat kiinnittäneet nauhoituslaitteet pöllämystyneen sorvarin sorvin säätimiin.” Palkinnosta ei kuitenkaan ole puhetta. Parhain mies on ”Rudy Hertz, kauan palvellut, eläkkeelle valmis sorvari. -- Rudy ei ollut täysin ymmärtänyt mitä nauhuri merkitsi, mutta siitä minkä hän oli käsittänyt hän oli selvästikin pitänyt: tuhansista sorvareista hänet oli valittu tekemään liikkeensä kuolemattomiksi nauhalle.”

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.