Esitetäänkö suomalaisia TV-ohjelmia ulkomailla yhtä laajasti kuin suomessa esitetään ulkomaalaisia TV-ohjelmia? Suomen televisiossa esitetään paljon muun…

Kysytty
14.3.2021

Esitetäänkö suomalaisia TV-ohjelmia ulkomailla yhtä laajasti kuin suomessa esitetään ulkomaalaisia TV-ohjelmia? Suomen televisiossa esitetään paljon muun muassa pohjoismaisia TV-ohjelmia niin lähetetäänkö vastavuoroisesti muissa pohjoismaissa suomalaisia ohjelmia?

Vastaus

Vastattu
15.3.2021

Suomen televisiokanavilla näytetään ulkomaisia tv-ohjelmia useista eri maista: Pohjoismaiden lisäksi yleisimpiä alkuperämaita ovat muun muassa Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saksa. Esimerkiksi Liikenne- ja viestintäministeriön raportti vuoden 2014 televisiotarjonnasta kertoi ohjelmarakenteen kertyvän Pohjois-Amerikasta (45%) sekä kotimaasta (32 %), muiden maiden ja maanosien jäädessä selkeästi pienempään rooliin.

Näin ollen lienee luonnollista, ettei suomalaista tuotantoa näytetä samassa suhteessa muualla kuin ulkomaista tuotantoa näytetään Suomessa. 

Suomalaisten tv-tuotantojen ja -formaattien vienti ulkomaille on kuitenkin lisääntynyt 2000-luvun kuluessa, joukossa on ollut niin rikos- ja jännityssarjoja kuin esimerkiksi viihdeohjelmiakin, joko sellaisenaan tai konseptina paikallisesti toteutettuna. Perinteisen tv-esittämisen lisäksi on syytä huomioida myös striimauspalveluiden kasvanut merkitys kotimaisen tuotannon levittäjänä. 

Alueellisesti muut Pohjoismaat ovat olleet luontevia suuntia myös suomalaisille sarjoille ja ohjelmille, esimerkkeinä vaikkapa Sorjonen tai Syke-sarjan ruotsalainen versio.

YLEn artikkeli aiheeseen liittyen.

Episodi-lehden artikkeli Kaikki synnit-sarjasta.

SVT:n artikkeli erityisesti Syke-sarjasta Ruotsissa.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

en tajuu miksi suomessa matkitaa kaikki mitä ulkomailla tehdää ohjelmia kuten diili, ruokaohjelmat voice suomi miksi suomessa ohjema pääliköt siis suostuu kaikkii mitä joku matkii ulkomailta eikö suomessa osata tehdä viidettä kuten jokus 80.luvulla nyt tulee koko ajan ruoka ohjelmaa tai selvityjät onko ne muka viidettä hävetkää kaikki ohjelma pääliköt kun ette tiedä mikä on viihde seim parempi myöhää siinä on teillä miettimistä

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.