Eivätkö ihmiset ole kokoontuneet yhteen juhlimaan tai käymään kauppaa sisätiloissa historialliseen aikaan koska aina kun jossakin ohjelmassa käsitellään…

Kysytty
19.7.2020

Eivätkö ihmiset ole kokoontuneet yhteen juhlimaan tai käymään kauppaa sisätiloissa historialliseen aikaan koska aina kun jossakin ohjelmassa käsitellään arkeologiaa ja löydettyä suurenpaa rakennusjäännettä ensimmäisenä puhutaan temppelitilasta tai jostakin uskonnollisesta pyhätöstä?

Vastaus

Vastattu
23.7.2020

Kaupankäynti oli pitkään yksittäisten ammatinharjoittajien ja käsityöläisten vastuulla, eikä nykyisen kaltaisia suuria monimarketteja ole ollut vasta kuin joitakin kymmeniä vuosia. Vielä 1800-luvun alun Suomessa tuottajat myivät käytännössä itse sitä, mitä valmistivat. Ensimmäiset osuuskaupat tulivat Suomeen 1900-luvun alussa, samoin kuin Yhdysvaltojen ensimmäinen itsepalvelumarket avattiin 1916. Euroopassa kauppaa käytiin keskiajalla enimmäkseen satamakaupungeissa ja muissa keskittymissä, joita oli suurten kauppareittien varrella, ja näissäkin kojut, torit ja kivijalkakaupat sekä kiertelevät kauppiaat olivat yleisempiä kuin kovin pysyvät marketit. 

Koska varsinaisten kaupparakennusten sijaan oli pääosin kärryjä, basaareja tai putiikkeja, vanhoja kauppoja ei ole säilynyt arkeologien löydettäväksi.

Mitä juhlaitiloihin tulee, myös vaikkapa työväentaloja tai muita kansan kokoontumispaikkoja alkoi ilmestyä vasta kaupungistumisen ja teollistumisen myötä. Kestävä rakentaminen vaati pääomaa, jota asuintaloihin tai muihin rakennuksiin ei ollut laittaa yhtä paljon kuin vaikkapa keisarillisen Rooman temppeleihin. Puusta tai savesta rakennettu ei säily yhtä hyvin kuin kivestä tehty. Euroopassa(kin) tosin on hyvin vanhoja, jopa 1500-vuotiaita kylpylöitä, jotka ovat osaltaan toimineet myös seurustelupaikkoina. Arkeologia toimii tulkintojen ja tiedon kumuloitumisen varassa, joten tuskin voi olla varma, etteikö jokin muinainen sepänverstas voisi löytyä aivan palatsin kupeesta.

 

http://www.finnica.fi/keski-suomi/kauppa/txt/kaupanaikaa.htm

https://en.wikipedia.org/wiki/Piggly_Wiggly

https://peda.net/lapinlahti/perusopetus/mjlk/alakoulu/luokat/5-6e/historia-5/tk/ek/kk2 

https://www.newscientist.com/article/mg21929303-400-worlds-oldest-temple-built-to-worship-the-dog-star/

https://www.worldtravelguide.net/features/feature/central-european-historic-spas-and-resorts/

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.