Laine Edvin

8 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–8.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Muistan nähneeni joskus 90-luvun alussa televisiossa ilmeisesti suomalaisen elokuvan tai sarjan, jossa joku poika käyttäytyi huonosti koulussa. Siinä oli… 533 21.4.2018 Kysymyksessä kuvailluista kohtauksista tulevat mieleen Väinö Linnan kirjan Täällä Pohjantähden alla kolmannesta osasta Pentinkulman kouluun sijoittuvat tapahtumat. Neljännessä luvussa ensin Siukolan Aarne kaivertaa linkkuveitsellä koulun portaan pylvääseen sopimattoman kuvion, ja uusi opettaja Rautajärvi käskee pojan nuolemaan kuvaa, kunnes se lähtee. Myöhemmin samassa luvussa Leppäsen Valtu kiroilee koululuokassa ja pakenee ikkunasta metsään. Opettaja juoksee pojan perään ja käskee tämän mennä kotiinsa. Näkemäsi elokuva on luultavasti Edvin Laineen ohjaama Akseli ja Elina (1970).
Tuntematon sotilas -elokuvasta video 394 26.1.2018 Väinö Linnan romaaniin pohjautuva Tuntematon sotilas -elokuva on kirjastolainauksessa DVD:nä sekä Edvin Laineen että Rauni Mollbergin ohjaamana. Tallenteissa on kuitenkin vain ruotsin- ja englanninkieliset tekstitykset. http://www.helmet.fi/fi-FI
Mikä oli Väinö Linnan ja Edvin Laineen mielipide Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan uudelleenfilmatoinnista, miten he kommentoivat elokuvaa? 1109 28.10.2017 Väinö Linna oli itse alusta asti mukana Rauni Mollbergin Tuntematon-projektissa, joten oletettavasti hän oli lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen. Ainakin se oli hänen mielestään uskollisempi alkuperäiselle romaanille kuin Laineen versio. Edvin Laineen mielipidettä Mollbergin ohjauksesta en onnistunut löytämään. Lähteet: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/07/07/tapahtui-1985-uusi-tuntematon-… https://www.mtv.fi/viihde/elokuvat/artikkeli/kommentti-tuntemattoman-oh…
Elonetissä sanotaan Edvin Laineen elokuvasta Musta rakkaus seuraavasti: Mustan rakkauden "valoisa loppu" ei miellyttänyt kaikkia arvostelijoita. Rihla (Risto… 1797 13.3.2013 ”Valoisalla lopulla” Rihla epäilemättä viittaa Marjatan toipumiseen kuumeesta ja masennuksesta. Romaanin vuoden 1948 painoksessa Marjatta kuolee kuumeeseen. Paulin kohtalo romaanissa on sama kuin elokuvassa: hän tekee itsemurhan. Tämä tapahtuu sen jälkeen kun hän on tappanut Unton ja saanut tietää Marjatan kuolemasta. Seisoessaan Marjatan kuolinvuoteen äärellä Pauli sanoo Marjatan isälle Artulle, että ei ole anteeksiannettavaa. Romaanin vuoden 1948 painos sisältää myös epilogin, jossa Arttu suree kuollutta tytärtään tämän haudalla.
Tervehdys. Haluaisin tietää missä päin Suomea on kuvattu Parikan Talvisota-elokuva. Varmaan monessa eri paikassa. Entä Laineen ohjaama Tuntematon sotilas… 10253 24.1.2011 Pekka Parikan Talvisota-elokuvan kuvauspaikoista löytyy seikkaperäinen selvitys Suomen kansallisfilmografian osasta 10 (1986-1990). Kuvauksia on tehty Kauhavalla, Kankaanpäässä, Seinäjoella, Ristiinassa, Keuruulla, Lapualla ja Hyvinkäällä. Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta on Suomen kansallisfilmografian viidennen osan (1953-1956) mukaan kuvattu Sipoossa, Imatralla, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Hangossa, Luumäellä, Rovaniemellä, Hattulassa (Parola), Ruokolahdella ja Miehikkälässä. Yhtä yksityiskohtaista selvitystä kuin Talvisodasta Tuntemattomasta sotilaasta ei kansallisfilmografiaan sisälly, mutta joidenkin yksittäisten kohtausten kuvauspaikoista löytyy lisävalaistusta esimerkiksi Timo Hirvosen toimittamasta kirjasta Koko kansan...
Pitäneekö paikkansa että etunimi JARNA on peräisin Edvin Laineen perheestä. Hänellä oli poika JARNO. Lapsensa menetettyään ja seuraavan lapsen syntyessä suru… 16772 25.3.2008 Pentti Lempiäisen kirjan "Nimipäivättömien nimipäiväkirja" (WSOY 1989) mukaan Jarna on suhteellisen uusi, vasta 60-luvulla yleistynyt nimi. Kirjoittajan mukaan nimi voi ttodellakin olla naispuolinen muunnos Jarno-nimestä, joka puolestaan on muunnelma nimestä Jeremia. Jeremia käännettynä tarkoittaa Jumala korottaa tai Jumala avaa sydämen. Muistikuvanne Laineen perheestä on aivan oikea.Kalevi Kalemaan kirjoittamassa Edvin Laineen elämäkerrassa(KALEMAA, Kalevi: Edvin Laine : sisulla ja tunteella,WSOY, 2003,ISBN 951-0-28320-7) on tietoa tyttären nimestä. Lainaus 1:" Mirjam oli varma, että hänen toinen lapsensa olisi poika, ja hän oli ristinyt sen mielessään Jarmoksi." Perheeseen syntyikin tyttö eikä vanhemilla ollutkaan nimeä valmiina, jolloin...
Mistä alkaen Tuntematonta sotilasta on esitetty TV:ssa itsenäisyyspäivänä? 4031 6.3.2007 Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaama elokuva Tuntematon sotilas on esitetty televisiossa joka vuosi itsenäisyyspäivänä 6.12. vuodesta 2000 lähtien. Elokuvan aiemmat lähetyspäivät ovat olleet 7.12.1967, 6.1.1973, 19.10.1979, 13.1.1985, 2.5.1992, 6.12.1995 ja 27.11.1999. Tieto lähetyspäivistä löytyy Elonetistä, https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113528. Lisäksi on 06.12.1997 esitetty Rauni Mollbergin ohjaama Tuntematon sotilas, https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_110974.
Onkohan mistään saatavana lainaksi Akaton mies -elokuvaa? 1223 20.12.2006 Akaton mies -elokuva löytyy Kiuruveden kirjaston aikuisten osastolta. Lähde: Ylä-Savon kirjastoverkko. http://kirjasto.iisalmi.fi:8001/Intro?formid=form2 Kannattaa ottaa yhteyttä Kiuruveden kirjastoon: Osoite: Lähteentie 8 Postitoimipaikka: KIURUVESI Postinumero: 74700 Puhelinnumero: 017-2729182 Fax: 017-750186 Sähköpostiosoite: kiuruvesi.kirjasto@kiuruvesi.fi Kotisivun osoite http://www.kiuruvesi.fi/ylasa...vesi.nsf