9-12 -vuotiaille kirjoja, jotka käsittelevät vihan tunnetta ja väkivaltaa (erit. perheessä)?

Kysytty
8.10.2002

9-12 -vuotiaille kirjoja, jotka käsittelevät vihan tunnetta ja väkivaltaa (erit. perheessä)?

Vastaus

Vastattu
10.10.2002
Päivitetty
10.10.2002

Tästä vaikeasta aiheesta löytyy muutamia kirjoja. Uusimpia kirjoja ovat Jacqueline Wilsonin Tatuoitu äiti ja Kahden kodin välillä, jotka käsittelevät nykyperheiden ongelmia lasten kannalta. Myös Tomi Kontion Keväällä isä sai siivet kertoo fantasian avulla lastenkotilasten kohtaloista. Vähän vanhempia kirjoja ovat Taru Mäkisen Kultainen salama ja murtovarkaat sekä Karkulaiset, jotka kertovat perheväkivallasta. Vanha klassikko Willie itkupilli (Magorian) kertoo riipaisevan tarinan Englannista. Keskustelun herättäjänä voisi toimia Saara Laihon kuvakirja Urhea Pikku-Nalle, jossa on tietoisku myös kasvattajille. Insestistä on useampia kirjoja, mutta ne on yleensä tarkoitettu vähän vanhemmille. Erna Oslandin Punaisen huoneen tytössä päähenkilö on vasta kuudesluokkalainen.
Vähän isommille tarkoitettuja uudehkoja kirjoja näistä aiheista ovat Jukka Parkkisen Onnenpoika ja pelienkeli, Taina Teerialhon Kaista auki sekä Inka Nousiaisen Kivienkeli.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.