Mitä kivisiltatyömaita Saarijärvellä oli vuoden 1930 paikkeilla? Löytyisikö noista silloista kuvia?

Kysytty
15.8.2018

1930 paikkeilla Saarijärvellä oli useampikin kivisiltatyömaa. Vanhassa haastattelussa alahärmäläinen mies, Väinö Mattila, kertoi sillasta, jossa "oli kaks virtapilariakin". Hän oli sitä siltaa tekemässä. Lisäksi oli pari pienempää siltatyömaata, Saarijärvellä nekin.

Löytyisikö noista silloista kuvia?

Vastaus

Vastattu
17.8.2018
Päivitetty
23.8.2018

Mahtaisikohan kyseessä olla Majakosken silta Saarijärven Tarvaalan kylässä? Sillan rakennustyöt mainitaan sivulla 235 Mauno Jokipiin toimittamassa teoksessa Keski-Suomen historia 3, Keski-Suomi itsenäisyyden aikana (1993). Heikki Junnilan ja Kauko Hakalan kirjan Saarijärven historia : Paavon Saarijärvestä kaupungiksi (1995) sivulla 397 kerrotaan, että naapuripaikkakunnilta Saarijärvelle tulleita työntekijöitä oli pääosin Majakoskella, joka oli silta- ja työttömyystyömaa. Kirjan mukaan Majakosken vanha silta oli lahonnut, ja sen uusimistyöt sijoittuivat vuosille 1934 - 1936. Teos kertoo myös, että uusi, viisi metriä leveä silta tehtiin teräsbetonipalkeista, ja siitä tuli kolmiaukkoinen. Samalla sivulla on maininta myös Palvasalmen sillan korjauksesta, jota tiepiiri rahoitti 1930-luvun lopulla.

 

Mervi Koskisen laatimassa Tarvaalan BDC-Bioenergiakeskusta koskevassa kulttuurimaisemaselvityksessä vuodelta 2008 kerrotaan sivulla 8 lyhyesti Tarvaalan kulttuurimaisemasta ja Majakosken käytöstä. Ensimmäinen kivisilta Majakoskelle on Koskisen mukaan rakennettu vuonna 1845.

http://www.skjkl.fi/Saarijarvi/Tarvaala/Tarvaalan_BDC-Bioenergiakeskus_…

[viitattu 17.8.2018]

 

Kuvia Majakosken sillasta on nähtävillä esimerkiksi tässä kalastusaiheisessa blogissa:

http://majakoski.blogspot.com/

[viitattu 17.8.2018]

 

Saarijärven museon kokoelmissa on kuvia Majakosken sillasta, sekä vanhasta että uudesta. Saarijärven pienemmistä 1900-alkupuolen kivisilloista löytyi Saarijärven museon kokoelmista yksi kuva Parantalankosken sillasta vuodelta 1928. Museon mukaan Saarijärven sillat ovat olleet pääosin puuarkkuisia ja pienehköjä.

 

Seppo Aitan (ym.) toimittaman teoksen Siltojemme historia - History of Finnish bridges (2004) sivulla 134 kerrotaan, että Suomessa 1800-luvun loppupuoli ja 1900-luvun alku olivat kivisiltojen rakentamisen kiivainta aikaa. 1930-luvulla kivisiltoja rakennettiin edelleen, mutta teräs- ja teräsbetonisillat alkoivat pikku hiljaa yleistyä ja korvata kivisillat. Teoksen mukaan Suomen viimeinen kivisilta on vuonna 1951 rakennettu Forssan Sokeanjoen silta. Siltojemme historia -teoksessa kerrotaan myös, että kivisillan rakentaminen edellytti eri työvaiheisiin erikoistuneita ammattilaisia, joista monet kiertelivät työmailla ympäri maata (s. 141).

 

 

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.