Ylöjärvi

Ylöjärven uusi kirjastoauto Reppu otettiin käyttöön 9.4.2013. Reppu on suoraseinäinen Volvon B9R-alustalle rakennettu auto, jolla on pituutta 12,5 metriä. Korin on valmistanut Kiitokori. Pituutta saatiin puoli metriä lisää verrattuna vanhaan autoon, joka ehti palvella ylöjärveläisiä vuodesta 1996.

Repun suunnittelu aloitettiin syksyllä 2011, jolloin tehtiin ensimmäiset pohjapiirustukset ja ulkoasuhahmotelmat. Pikku hiljaa hahmotelmista kuoriutui auto, jossa virkailijatyöpisteet on sijoitettu auton takaosaan ja sisustuksessa on painotettu raikkautta, helppoutta ja käytännöllisyyttä. Auto suunniteltiin oman kirjastoautotiimin voimin pääsuunnittelijanaan kirjastovirkailija Lenita Haapasalo.

Repun kotikolo sijaitsee Ylöjärven pääkirjasto Leijassa. Reppu onkin somistettu leija-aiheisesti sekä sisältä että ulkoa. Sisätiloissa teema tulee esiin ohjaamon ovessa, ja auton ulkokyljissä lepattavat leijanarut, joiden ruseteissa on katkelmia Martti Syrjän Eppu Normaali -yhtyeelle sanoittamista kappaleista. Auton Reppu-nimi sai innoitusta Nyt reppu jupiset riimisi rupiset –kappaleesta.

Reppu palvelee aamuisin ja aamupäivisin kouluilla ja päiväkodeilla eri puolella kaupunkia, iltaisin ajetaan muut pysäkit. Aikataulussa on mukana 10 koulua ja 24 päiväkotia, kaiken kaikkiaan pysäkkejä on 64. Valtaosa lainoista on lasten- ja nuortenaineistosta. 

Linkki blogiin: https://ylojarvi-fi-d.aldone.fi/palvelut/kirjasto/kirjastoauto/uusi-kirjastoauto/

 Johanna Veistinen

 Reppu