Rohkea elämäkerta ja hengellistä opetusta

OUTO TIEJouko Pihon esikoiskirja Outo tie ilmestynyt 9.9.2005. Opettaja, nyt myös kirjailija-kustantaja, Jouko Piho, 58, on kirjoittanut elämänsä tähänastisen tarinan tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. ”Ihmiset joko ihastuvat tai vihastuvat”, sanoo Piho esikoiskirjastaan, jota hän on suunnitellut koko ikänsä. Mutta vasta 28.6.2004 alkoi vähän yli vuoden kestänyt kirjantekoprosessi, joka päättyi syyskuussa 2005 uunituoreen kirjan julkaisuun. Letkeän luistavasti kirjoitettu Outo tie, jonka nimi juontuu Jerusalemissa v. 1981 saadusta profetiasta, on kiehtova yhdistelmä dramaattisia elämänvaiheita, rakastumisia, avo- ja avioliittoja onnen hetkineen ja tuskallisine eroineen, yksinhuoltajaisän arkea väsymyksen, jopa kuolemanhalun keskellä, monia kiinnostavia julkkiksia, kuten Marion, Liana Kaarina, Tabe Slioor ja Jari Sarasvuo, hersyvää huumoria ja itseironiaa, koskettavan herkkiä runoja, merkillisiä unia ja profetioita, mielenkiintoisia matkakuvauksia, rohkeita kannanottoja ajankohtaisiin moraalisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin, helluntaiherätyksen ja karismaattisuuden historiaa ja varsinkin Pihon kamppailua helluntailaisuuden kanssa sen toisinajattelijana ja lopulta kahdesti ulossavustettuna ulkopuolisena. Kirjan elämäkerrallista aineistoa täydentävät tekstin väliin sijoitetut artikkelit, joita Piho on vuosien mittaan kirjoittanut eri aiheista moniin lehtiin ja viime aikoina myös nettiin. Kirjoituksissa pohditaan helposti luettavaan ja mukaansa tempaavaan tyyliin niin Jumalan olemassaolon todisteita, Antikristuksen ilmestymistä kuin elämän tarkoitusta ja kärsimyksen ongelmaakin sekä useita muita mielenkiintoisia kysymyksiä kuten Da Vinci –koodin ihmisiin uppoavia mutta valheellisia väitteitä, terrorismin todellisia syitä ja sitä, onko viimeksi valittu paavi Benedictus XVI toiseksi viimeinen paavi kuten vanha Malakian ennustus sanoo. Piho pohtii tosissaan myös Karjalan palautusta takaisin Suomelle, minkä hän uskoo toteutuvan viimeistään v. 2014, Urantia –kirjan viekoittelevia eksytyksiä sekä sitä, pääsevätkö kaikki ihmiset taivaaseen, kuten Kylliäinen väittää. Jouko Piho on tällä hetkellä virkavapaalla opettajantyöstään, joten hän kuvaa kirjassaan myös uuteen uraan uskaltautumista, riskialtista hyppyä turvallisesta työtulosta yrittäjän vapaaseen, mutta epävarmaan maailmaan. Muhkeat 472 sivua asiaa ja viihdettä, 155 mielenkiintoista valokuvaa ja peräti 652 henkilönnimeä takaavat lukuelämyksen. Outo tie on kirjasyksyn 2005 sensaatio. Rohkein ja erikoisin kirja, mitä Suomen kristillisessä kentässä on koskaan julkaistu. Outo tie –kirjan on kustantanut Jouko Pihon 14.6.2005 perustama uusi kristillinen kustantamo Neos.

Neos - sielun ja hengen ravintoaTallipolku 4 A 6 08700 Virkkala 050-5672815 Faksi: 019-343449 jouko.piho@neos.fi www.neos.fi

Score: 0

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?