Eva Saukane - Roots valokuvakirja

Roots

Roots on valokuvataidekirja, joka kertoo latvialaisperheen tarinan valokuvaaja Eva Saukaneen lapsuusmuistojen kautta. Kirja koostuu yhdestä editoimattomasta filmirullasta, jonka Eva Saukane löysi isoisänsä kameran sisältä. Kamera oli ollut koskemattomana noin kaksikymmentä vuotta, joiden aikana home on kasvanut juurten lailla filmiin, sumentaen kuvia samalla tavalla kuin aika tekee muistoillemme. Löydettyään kameran Saukane otti kaksi filmissä jäljellä ollutta kuvaa, ja näin tietämättään päätti isoisänsä työn. Filmin kehittämisen jälkeen mysteerinen efekti paljastui ja perheen monitulkintainen tarina alkoi aueta.

Eva Saukane (1988, Latviassa) on valokuvajournalismin maisteri Keski-Ruotsin yliopistosta. Kesäkuussa 2016 Roots voitti yleisön suosikki -palkinnon Self Publish Riga festivaaleilla.

Kult Books on suomalaisen Janne Riikosen Tukholmassa perustama valokuvakirjojen pienkustantamo. Roots on Kult Booksin ensimmäinen julkaisu.

Kovat kannet, liimasidonta, edestä avaamattomat sivut
38 näkyvää sivua
Duotone offset-paino
23x15cm

Ensimmäinen painos, 800 kappaletta
ISBN 978-91-984059-0-3

Ulkoasu: Janne Riikonen
Paino: Narayana press, Tanska
Sidonta: Büge, Saksa

Hinta 35 euroa. Kirjaa voi tilata osoitteesta www.kultbooks.com tai sähköpostitse osoitteesta hello@kultbooks.com.

RootsRootsRootsRoots

 

Score: 0

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?