Nuotintaminen

Tästä ei kai ole ollut puhetta täällä: Kuinka laki suhtautuisi nuotintamiseen kirjastossa?

Kuvitteellinen tapaus:

Asiakas toivoo nuottia kappaleesta, josta nuottia ei ole julkaistu. Teoksen tekijänoikeudet ovat voimassa. Virkailija tuntee hyvin kysytyn rallin. Hän kirjoittaa kuulokuvansa perusteella nuottipaperille melodian ja sointumerkit asiakasta varten.

Lienee kiellettyä ilman erillistä lupaa?

Entä ns. sointukartan kirjoittaminen asiakkaalle? Ylittääkö rivi C Am / F G teoskynnyksen?

Score: 0
Pysyvä linkki

Juha Sutelan mainitsemassa esimerkkitapauksessa musiikin muistava virkailija voi toki valmistaa sävellyksestä kopion muistinvaraisesti kirjoittamalla. Lain mukaan näin valmistettua teoskappaletta saa kuitenkin käyttää vain yksityisesti. Asiakkaalle antaminen ei täytä tätä ehtoa. Kun laissa oleva teettämispykälä (10§: toinen momentti) toteaa suojatun musiikin jäävän teettämisoikeuden ulkopuolelle, tilanteesta ei oikein päästä lupia kysymättä. Ainoa mieleen tuleva ratkaisu on, että virkailija tekee kopion yksityishenkilönä työajan ulkopuolella ja kaveeraa asiakkaan kanssa riittävässä määrin.

Sen sijaan sointusymboleja saa ihan vapaasti kirjoitella ja luovuttaa kenelle lystää. Mitään sävellystähän ei voi toisintaa pelkästään sointujen avulla, koska melodia puuttuu. Sitä paitsi monet sointukulut ovat käytössä aivan eri sävellyksissä, joten niihin ei tästäkään syystä voisi kenelläkään olla tekijänoikeutta. Vasta melodian ja soinnutuksen yhdistämisestä voi syntyä suojattava teos.

Heikki Poroila

Score: 0

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?